PKKU voimaton KTP:n käsittelyssä

KTP jatkoi vahvoja otteitaan ja otti jo neljännen peräkkäisen voittonsa pieksemällä Pallokerho Keski-Uusimaan peräti 5-0. Jallu Rantanen ei voittavaa avauskokoonpanoa lähtenyt muokkaamaan, vaikka Saku Kvist olikin saatu takaisiin miehistöön pitkän pelikiellon jälkeen. Jos Lappeenrannassa vaarallisimmat hyökkäykset juonittiin keskeltä, tällä kertaa KTP jyräsi laidoilla. Etenkin Manelin ja Driton Shalan laitanousut ja paikanvaihdot olivat Arto Tolsa Areenan lauantai-illassa suorastaan taidetta.

Huolimatta KTP:n lähes täydellisestä hallinnasta, avausmaalia saatiin odotella ensimmäisen puoliajan viimeiselle kymmenminuuttiselle. 36 minuuttia oli pelattu, kun Manel keskitti laitajuoksunsa päätteeksi pallon lähes päätyrajalta maaliviivalle hiipineelle Juho Nykäselle, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin ja lukemiksi 1-0. Tällä kertaa KTP ei maalinkaan jälkeen antanut otetta vierailijoille, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan ensimmäisellä puoliajalla nähty.

PKKU putosi kyydistä lopullisesti toisen puoliajan alussa, kun ensin Manel ja tohtori Nykänen järjestävät täydellisen kopion ensimmäisestä maalista ja vievät KTP:n ansaittuun 2-0 johtoon. Vain kaksi minuuttia tästä, ja taas osutaan lähietäisyydeltä. Tällä kertaa asialla on Ousman Jarju, joka nosti pallon Lucasin syötöstä maalin kattoon. PKKU ei kahdesta nopeasta takaiskusta enää pistetaisteluun noussut, mutta KTP näytti haluavan silti lisää. 75 minuuttia kellossa ja tällä kertaa Driton Shala tarjoilee Juho Nykäselle tutulle paikalle maalin eteen. Maalien makuun päässyt Nykänen ei erehdy vaan viimeistelee illan kolmannen maalinsa ja taululla komeilevat jo 4-0 lukemat. Hattu päähän, kumarrus seisaaltaan suosiotaan osoittavalle yleisölle ja vaihtopenkille urheilujuomaa hörppimään.

Topi Pasi ei yleensä maaleilla mässäile, mutta lauantain ahtaustulituksessa myös luottotoppari pääsi kirjauttamaan nimensä ottelupöytäkirjoihin puskemalla loppunumerot 5-0 kulmapotkun jälkitilanteesta. Osuma oli Pasille ensimmäinen KTP-paidassa.

Yksi ottelun hahmoista oli mainioilla laitanousuillaan kaksi maalia alustanut Manel, joka Karoliinan jälkipeleissä myhäili tyytyväisyyttään.

-Pelimme tuntuu kulkevan ja itseluottamuksemme on kunnossa. Uudet pelaajat ovat tuoneet leveyttä ja kilpailua pelipaikoista, sanoi Manel

-Kotkalaiset kannattajat ovat olleet minulle positiivinen yllätys, enkä ole nähnyt vastaavaa missään Suomessa, päätti Manel ja sai ansaitut aplodit kesälauantain ja murskavoiton humalluttamilta KTP-kannattajilta.

Seuraavaksi KTP matkaa Mikkeliin, jossa vastaan asettuu perinteikäs Mikkelin Kissat. KTP-kannattajat järjestävät otteluun bussikuljetuksen, johon voit ilmoittautua osoitteessa www.ktpkannattajat.com

KTP: Koski, Pasi, Tiago, Dolivo, Manel, Osei (85´Pasanen), Jarju, Dos Santos (75´ Ikävalko), Nykänen (75´ Kvist), Tyyskä, Shala