”Periks ei anneta” – FC KTP mukana KTP-Basketin pelastusoperaatiossa

By 04/03/20162016, Uutiset

Korisliigassa pelaava kotkalainen KTP-Basket ilmoitti alkuviikosta kärsivänsä vakavista taloudellisista ongelmista.
Seura ilmoitti kuluvan kauden kassavajeensa olevan noin  60.000€. Uutinen ”veljesseuran” taloudellisesta tilanteesta sai myös FC KTP:n johdon toimimaan.

Talouden tasapainottamiseksi KTP-Basket aloitti osakeannin, johon myös FC KTP osallistuu seuran ja seurajohdon toimesta.

– KTP-Basketin tilanne on huolestuttava, ja me haluamme olla mukana talkoissa omalla, joskin melko rajallisella panoksellamme, kertoo FC KTP:n puheenjohtaja Jarkko Pippola.

– Painimme itsekin jatkuvasti taloudellisen haasteen kanssa, ja tiedämme, millainen urheilun toimintaympäristö tällä hetkellä on. Tukea tarvitaan monesta suunnasta.

Auttaakseen KTP-Basketia FC KTP hankkii seuralle oman pienen palan koripalloseuraa. Lisäksi kaikki FC KTP:n hallituksen jäsenet sekä toimitusjohtaja hankkivat itselleen osakkeita.

– Haluamme samalla haastaa muut seurat ja seurojen toimijat mukaan talkoisiin. Urheilun taloudellinen hyvinvointi on meidän kaikkien käsissä, ja jokainen voi osallistua jotenkin.

Puheenjohtaja Pippola on ikävistä uutisista huolimatta iloinen siitä, että paikallinen urheiluseura koetaan tärkeäksi,
ja seuran puolesta ollaan valmiita tekemään asioita.

– Keskiviikkona pelatussa KTP-Basket vastaan Kataja –ottelussa oli havaittavissa hienoa taisteluhenkeä oman seuran puolesta.
Asian kiteytti parhaiten ennen ottelua päätykatsomoon levitetty tifo, jossa luki ”Periks ei anneta”. Siitähän tässä on kyse, että periksi ei anneta koskaan, päättää puheenjohtaja Pippola.

KTP-Basket järjestää runkosarjan viimeisen kotiottelunsa yhteydessä pe 18.3. huutokaupan, jolla kerätään rahaa seuran toimintaan.
FC KTP lahjoittaa huutokauppaan seuran aidon pelipaidan, sekä muita tuotteita.

Samaan aikaan KTP-Basketin viimeisen runkosarjaottelun kanssa pelataan Kotkassa Respect Suomen Cupin ottelu FC KTP – PK-35.
Ottelua yritettiin siirtää toiseen ajankohtaan, mutta se ei sopinut vastustajalle.

– Kuultuamme uutiset KTP-Basketin tilanteesta, pyysimme ottelumme ajankohdan siirtämistä toiseen. Se ei kuitenkaan sopinut vastustajalle, joten pelaamme nyt samaan aikaan. Ikävä sattuma, mutta emme kyenneet asiaa enää muuttamaan, kertoo FC KTP:n toimitusjohtaja Riku Tapio.