PARASTA KOTKAA

Otteluraportit

Ennakko: Kauden ensimmäinen derby

Vailla tappiota kauden aloittanut KTP matkustaa maanantaina Kymijoen yläjuoksulle Kouvolaan kohdatakseen rakkaan paikallisvastustaja Sudet. KTP on pelannut neljä ottelua ja saldona vasta yksi voitto ja kolme tasapeliä. Sudet on pelannut vasta kolme ottelua, joista voittanut yhden ja hävinnyt kahdesti.

KTP:n veräjän suulle täksi kaudeksi siirtynyt Jiri Koski kertoo viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti.

-Kivaa on ollut ja eikä mitään valittamista. Onhan Kotka suhteellisen pieni kaupunki, mutta täältä löytyy kaikki olennainen, Koski sanoo.

Sinnikäs Kiffen taisteli tasapelipisteen

Tasapelien sarja sai tänään jatkoa kun KTP kohtasi takavuosien suurseura Kiffenin Helsingistä. Vaikka pallonhallinta oli jälleen lähes täysin kotijoukkueella, ei se juurikaan onnistunut murtautumaan vaarallisiin maalintekopaikkoihin.

Ennakko: Kiffenin kaatoon

KTP:n kausi jatkuu maanantaina kotiottelulla helsinkiläistä Kiffeniä vastaan. Helsinkiläisjoukkue on aloittanut kautensa kahdella tappiolla. KTP:n saldo on kolmen ottelun jälkeen voitto ja kaksi tasapeliä. Osa kannattajista on jo ennätänyt ilmaisemaan huolensa kotkalaisjoukkueen kauden aloituksesta.

 

Klubi 04 ja KTP pistejakoon

Vielä tappiottomat Klubi 04 ja KTP kohtasivat äitienpäivän ottelussa Telia 5G Areenalla. KTP lähti kauden ensimmäiseen vierasotteluunsa ilman alaraajavammasta kärsivää Juho Nykästä, jonka paikan kentällä otti Tiago. Klubi 04, joka tunnetaan taitavana HJK:n reservijoukkueena, koostuu lähinnä 1998-2000 syntyneistä tulevaisuuden lupauksista.

Ennakko: Kärkikamppailu Helsingissä

KTP:n kohtaa kauden kolmannessa ottelussaan helsinkiläisen Klubi 04:n, joka on tällä hetkellä lohkon piikkipaikalla. Kolmesta ottelustaan HJK:n kakkosjoukkueena tunnettu Klubi 04 on voittanut kaksi ja pelannut yhden tasan maalieron ollessa 15–2. Eli helsinkiläiset ovat iskeneet pelaamissaan otteluissaan keskimäärin peräti viisi maalia ottelua kohden.

 

KTP ja MP maalittomaan tasapeliin

KTP:n ja MP:n kohtaamisesta povattiin jo ennakkoon tasaista, olivathan vastakkain kaksi nousijasuosikiksi nimettyä joukkuetta. KTP ei ollut tehnyt muutoksia viikon takaiseen voitokkaaseen avauskokoonpanoonsa.

”Nöyryys pitää säilyttää”

KTP aloitti sarjakautensa selkeällä voitolla, kun Kultsu jäi jyrän alle maalein 6–1. Kuuden maalin tekeminen ja vain yhden maalin päästäminen saattaa näyttää siltä, että tuleva kausi olisi läpihuutojuttu kotkalaisjoukkueelle. Kaudesta on kuitenkin pelattu vasta yksi ottelu, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei avauskamppailusta kannata tehdä.

 

KTP murskasi Kultsun

KTP kruunasi kotkalaisten vapunpäivän ja tarjosi Arto Tolsa Areenalle saapuneelle, ilahduttavan runsaslukuiselle, yleisölle todelliset maalijuhlat. Pahasti varamiehinen Kultsu Joutsenosta jäi täysin KTP:n jalkoihin, ja joutui kotimatkalle tyly 6-1 tappio niskassaan.

Kapteenilla kovat odotukset sarja-avauksen alla

Marko Tyyskä teki paluun KTP:hen kahden Haminan Pallo-Kissoissa pelatun kauden jälkeen. Joukkue on kokenut melkoisia muutoksia sitten kauden 2014, kun Tyyskä pelasi edellisen kerran kotkalaisjoukkueessa.

 

–Joukkue on täynnä nuoria ja pirteitä kavereita. Uudet vahvistukset antavat mukavan mausteen joukkueeseen ja ovat myös hyvin iloisia veikkoja, Tyyskä tuumaa.

 

KTP voitokas kenraaliharjoituksessaan

Kevät on jo saapunut Kotkaan ja jalkapallokausi on pääsemässä täyteen vauhtiinsa. KTP sai vastaansa viimeiseen harjoitusotteluunsa ennen kauden alkua Viikingit Vuosaaresta. Myös itähelsinkiläiset pelaavat tulevana suvena Kakkosessa, jossa heitä povataan b-lohkon ylempään keskikastiin.

KTP lähti otteluun maalillaan Jiri Koski, puolustuslinjassa Pasanen, Pasi, White ja Manel. Keskikentällä pelasivat Dos Santos, Kvist, Nykänen ja Shala. Hyökkääjinä aloittivat tutulla kymppipaikallaan Aleksi Tarvonen ja kärjessä testimies Martin Maybin.

Sivut