KTP:lle mieluisa jatkosopimus

By 20/12/20172017, Uutiset

 

KTP ja Topi Pasi ovat päässeet sopuun yhden (1) vuoden jatkosopimuksesta. Pasi nousi viime kauden aikana joukkueen ehdottomien runkopelaajien joukkoon, sillä keskuspuolustaja pelasi viime kaudella kaikissa 22 sarjaottelussa.

 

–Topi oli ensimmäinen pelaaja, johon otimme yhteyttä, kun aloimme rakentaa tulevan kauden joukkuetta. Tämä on erittäin mieluisa jatkosopimus, sillä viime kaudella hän pelasi joukkueen pelaajista eniten ja oli tärkeä palanen joukkuetta, KTP:n hallituksen jäsen Jukka Mustonen sanoo.

 

Isoon rooliin KTP:ssä noussut Pasi on mielissään jatkosopimuksesta.

 

–Olen puhunut paljon seurajohdon ja pelaajien kanssa ja vakuutuin siitä, että saamme jalkeille erittäin hyvän joukkueen ensi kaudeksi. Kiva jatkaa tässä projektissa, sillä tavoitteemme nousun suhteen ei ole muuttunut mihinkään, Pasi kertoo.

 

Viime kaudella Pasi pelasi yhtä ottelua lukuun ottamatta täydet minuutit huomioiden Suomen cupin, Kakkosen sarja- ja Ykkösen nousukarsintaottelut. Kauden päättäneessä jälkimmäisessä karsintaottelussa Pasi otettiin vaihtoon varttitunti ennen täyttä aikaa.

 

–Tavoitteenani on olla vähintäänkin yhtä hyvässä kunnossa kuin viime kaudella, Pasi toteaa.

 

Pasi on pystynyt nostamaan pelillistä tasoaan kausi kaudelta. Lisäksi hän on ottanut isompaa roolia pukukopissa joukkueen sisällä.

 

–Kapteeninnauhan kantaminen olisi kunnia-asia, mutta en ota siihen kantaa tämän enempää. Kapteeni valitaan joukkueen keskuudesta, kun sen aika tulee, Pasi sanoo.

 

Yksi Pasin henkilökohtaisista kohokohdista viime kaudella oli yksilösuoritus kotiottelussa PEPOa vastaan. Huikea nousu omalta kenttäpuoliskolta päättyi lopulta avopaikan tarjoamiseen kolumbialaishyökkääjä Donadolle, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin ja sinetöidä loppunumeroiksi 3–1.

 

–Se oli koko joukkueelta hieno nousu voittoon tappioasemasta. Kaikkinensa PEPOn voittaminen oli iso asia, sillä sen voiton myötä pystyimme nousemaan lohkokärkeen ja se antoi voimia joukkueelle pitämään kärkipaikan loppuun saakka, Pasi sanoo.