KTP kiinnitti tulevaisuuden lupauksiaan

KTP on tehnyt pelaajasopimukset viiden kasvattinsa kanssa. Mukana on neljä jo viime kaudella debytoinutta ja yksi debyyttiään saalistavaa nuorukaista.

Kaksivuotiset sopimukset allekirjoittivat vuonna 2000 syntyneet maalivahti Pyry Piirainen ja puolustaja Matias Paavola.

–Viime kauden loppu näytti sen, että pystyn pelaamaan ja pärjäämään Ykkösessä. Nyt tavoitteenani on taistella avauskokoonpanon paikasta, viime kaudella kahdessa ottelussa pelannut Piirainen sanoo.

–Allekirjoitin sopimuksen hyvillä fiiliksillä. Tavoittelen murtautumista avauskokoonpanoon ja tietysti mahdollisen paljon peliaikaa, puolustuslinjalla paikalla kuin paikalla viihtyvä Paavola jatkaa.

Vuonna 1999 syntynyt hyökkääjä Jimi Lassila allekirjoitti 1+1-vuotisen sopimuksen. Optiovuosi on seuran optiolla.

–Tiedän, että kilpailu on kovaa pelipaikallani, mutta silti olen valmis tekemään hartiavoimin töitä peliajan eteen, viime kaudella kahdessa Ykkösen ottelussa ottelussa pelannut Lassila tuumaa.

KTP teki 2+1-vuotisen sopimukset Kolsin veljesten, vuonna 2000 syntyneen Miikan ja kaksi vuotta nuoremman Kimin kanssa. Optiovuosi on seuran optiolla. Veljeksistä vanhempi pelasi viime kaudella kuudessa KTP:n edustusjoukkueen ottelussa.

–Tavoitteenani on pelata ensi kaudella vieläkin enemmän. Pitkän sopimuksen myötä on tavoitteena myös kasvattaa roolia vuosi vuodelta, oikean laitapuolustajan tontin omimmakseen mieltävä Miika sanoo.

–Ensimmäisenä tavoitteena on saada tehtyä debyytti edustusjoukkueessa. Parhaani teen, että peliaikaa tulisi myös sen jälkeenkin, keskikentän keskustassa viihtyvä Kimi toteaa.

KTP:n strategiaan kuuluu nuorten pelaajien kasvattaminen ja nyt tehdyt sopimukset tukevat tätä ajatusta. Edustusjoukkueen valmentajistoon kuuluva Ossi Virta on mielissään nuorukaisten jatkosopimuksista.

–Sopimukset nuorten pelaajien kanssa ovat erinomainen esimerkki laadukkaasta juniorivalmennuksesta sekä edustusjoukkueen nuoria kehittävästä ympäristöstä. Viime kaudella seitsemän pelaajaa debytoi edustusjoukkueessa, ja useampi heistä pelasi yli viisi peliä. Toivottavasti tänä vuonna tulisi uusia debyyttejä ja jopa läpimurtoja pelaavaan kokoonpanoon, Virta tuumaa.