Korona-aika oli HYVÄKSI OPIKSI

Koronapandemian takia FC KTP:n edustusjoukkueen toiminta oli tauolla useita viikkoja. Joukkueen yhteishenkeä se ei romuttanut, pikemminkin päinvastoin. – Ilmpapiiri joukkueen sisällä oli hyvä jo ennen koronaa, mutta pakolliselta tauolta palattaessa tuntui, kuin olisimme entistäkin yhtenäisempiä, kehuu FC KTP:n katalonialainen Roger Bonet.

Vuosi 2020 tullaan muistamaan koronasta. Maailmanlaajuiseksi äitynyt pandemia järkytti kevättalvesta kaikkea elämänmenoa, ja urheilukin sai taudista osansa. Niin harrastustoiminnalle kuin ammattiurheilullekin pantiin täydellinen stoppi, ja vasta kuukausien kuluttua ovet alkavat taas aueta.

Tätä juttua kirjoitettaessa valmiuslaki on kumottu, mutta kenelläkään ei voi olla varmoja takeita siitä, etteikö poikkeusoloihin pitäisi vielä palata.

Meillä Suomessa koronapandemiasta on selviydytty suhteellisen vähäisin henkilövahingoin, mutta jossain toisaalla ei olla oltu yhtä onnekkaita. Espanja muun muassa oli yksi maailman pahimmista tautipesäkkeistä, ja heinäkuun puoliväliin mennessä siellä on kirjattu yli 28400 koronan aiheuttamaa kuolemaa. Tartuntatapauksia on ollut yli 329000. Suomen vastaavat luvut olivat 30.7.2020 ”vain” 329 ja 7414.

Kielikylpyjä pelikavereilta ja junnuilta

FC KTP:n kauden 2020 joukkueessa pelaa puolustajana Roger Bonet Badia Espanjan Kataloniasta, ja valmennustiimiin kuluu myös hänen maanmiehensä Jordi Berengue. Kaksikosta koutsi käväisi tiukimpien koronarajoitteiden aikana kotona, mutta pelaaja pysytteli turvallisesti koko ajan Kotkassa.

En minä nyt suoranaisesti pelkää koronaa, mutta ei minulla ollut mitään tarvetta matkustaa kotiseudullekaan. Olen koko ajan yhteydessä omaisiini, ja he vakuuttavat olevansa kunnossa. Sieltä viestitettiin vastaavasti, että ”pysy vain Suomessa, niin vältyt varmemmin virukselta”, kertoo Ruxi-lempinimellä paremmin tunnettu Roger Bonet.

Ruxi” harjoitteli koronatauon aikana omatoimisesti ja käytti ajan muutenkin hyödyksi.

Opiskelin internetin avulla suomen kieltä pari tuntia päivässä, ja nyt ymmärrän ja puhunkin sitä jo vähän. Teidän kielenne on vaikea ja oppiminen on hidasta, mutta jaksan yrittää. Myöhemmin kesällä olen aikeissa aloittaa oikein johdetun kielikurssin, pelimies selvittää.

Suomen kielen kielikylpyjä Ruxi saa paitsi paikallisilta pelikavereilta myös FC KTP:n vuonna 2006 syntyneiden juniorijoukkueen pojilta, joita hän valmentaa seuran edustusmiehistöön kuuluvan Antti Mäkijärven kanssa.

Suomen rinnalla meillä on valmennuskielenä englanti. Uskon, että siitä on hyötyä junnuillekin pidemmän päälle, toteaa Ruxi, joka on aiemmin opiskellut omaehtoisesti myös italiaa ja ranskaa.

Kun 6-vuotias kertoi isälle taktiikasta

Roger Bonet on kotoisin pienestä, parinkymmenen tuhannen asukkaan Vallsin kaupungista läheltä Tarragonaa, noin 100 kilometrin päässä Barcelonasta.

Tarragonan alue ja erityisesti meidän kaupunkimme on tunnettu vanhasta perinnelajista, ihmistorneista, joita rakennetaan yleensä sunnuntaisin erilaisissa kokoontumisissa. Kerhot kilpailevat keskenään, ja korkeimmissa rakennelmissa voi olla 11, jopa 12 kerrosta ihmisiä toinen toistensa harteilla. Maan kolmesta parhaasta kerhosta kaksi on ollut viime vuosina Vallsista, kertoo Ruxi ylpeänä.

Ruxikin on ollut joskus osana tornia, mutta hänen lajinsa on ollut alusta asti jalkapalloilu.

Isäni Jaume on valmentanut Tarragonan seudun joukkueita parhaimmillaan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, ja olen ollut pelikenttien liepeillä pienestä pitäen.

Jalkapalloilun syvin olemus on ollut Ruxille selvää jo hyvin varhaisesta vaiheesta. Mieleen palaa muuan tapahtuma, jolla hän sai isänsäkin sanattomaksi.

Olimme seuraamassa paikallista jalkapallo-ottelua, ja Jaume-isä hämmästeli oman joukkueemme outoa liikehdintää kentällä. Totesin sitten havaintonani, että meidän jengi pelasi poikkeuksellisesti 5-3-2-taktiikalla, kun perinteisempi ryhmitys oli 4-4-2. Niinhän se oli, ja isä jäi ihmettelemään tietämystäni suu auki. Olin silloin viisi-kuusivuotias, naureskelee Ruxi.

Roger Bonet – Ruxi – elää jalkapallounelmaansa vuoden kerrallaan. Tällä kaudella hän haluaa antaa parhaan mahdollisen panoksensa FC KTP:lle ja toivoo, että kauden päättyessä seura voisi kokea jotain riemukasta.

Manel suositteli Kotkaa ja FC KTP:ta

Roger Bonet on pelannut parhaimmillaan Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Segunda B:ssä Rapido Bouzas -nimisessä seurassa Vigossa kaudella 2017/18. Seuraavana vuonna hän edusti neljännen sarjatason Formenteraa Ibizan naapurisaarella, ja viime kausi Islannissa oli Ruxin ensimmäinen ulkomailla.

Espanjassa ammattilaisstatuksen saavuttaminen olisi voinut olla vaikeaa, ja halusin kokeilla rajojani ulkomailla. Islannin toiseksi korkeimman sarjatason Afturelding-seura oli hyvä avaus, nuori mies selvittää.

Suomeen, Kotkaan ja FC KTP:hen Ruxi päätyi osittain seuraa kolme kautta edustaneen Manel Subiratsin kannustamana.

Manel pelaa tuossa samaisessa Formenterassa, jossa minäkin olin vielä reilu vuosi sitten. Yhteistä taustaa ei meillä muuten ole, emmekä ole tavanneet, mutta olimme puhelinyhteydessä ennen kuin päätin tulla Kotkaan. Manel kehui kaupunkia, seuraa ja ihmisiä täällä, Ruxi taustoittaa.

Ruxi on viihtynyt maisemissa tammikuusta asti, eikä hänelläkään ole pahaa sanottavaa uudesta ympäristöstään.

Ihmiset ovat mukavia, ja meillä on hyvä joukkue kasassa. Varsinkin ilmapiiri joukkueen sisällä on mahtava. Tuntuu kuin koronan aiheuttamat koettelemukset olisivat vain vahvistaneet joukkuehenkeä. Kaikki olivat valmiita tinkimään eduistaan, että porukka saatiin pidettyä kasassa. Kukaan ei halunnut vaihtaa seuraa, ja kun pitkän tauon jälkeen taas tapasimme, kohtaaminen oli sydämellinen, Ruxi tarkentaa.

Isä Jaume ja muita tärkeitä kannustajia

Isä Jaume Bonetin ohella Roger Bonetin jalkapalloijan uraan ovat olleet keskeisesti vaikuttamassa nimet Jordi Calavera (25 vuotta), Martin Posse (44) ja Javi Enriquez (47).

Jordi on ikäiseni, paras kaverini ja syntyisin niin ikään Vallsista. Hän on La Liga -seura Eibarin kirjoilla mutta pelaa nyt lainassa kakkossarjatason Gironassa. Argentiinan maajoukkueessakin esiintynyt Martin oli valmentajani teinivuosinani ja Espanjan maajoukkueenkin mukana menestynyt Javi menttaalivalmentaja myöhemmiltä ajoilta, henkilöi Ruxi läheisiään.

Posse sai minut uskomaan kykyihini jalkapalloiljana, ja Enriquezin apua tarvitsin, kun muutaman loukkaantumisen takia olin menettää toivoni paluusta pelikentille. Lapsuudenystäväni Calavera taas on hyvä esimerkki siitä, että kun oikein kovin tekee töitä, voi tie olla auki vaikka tähtiin, Ruxi toteaa.

Pelivuosia jäljellä, sitten valmentajaksi

Ruxi toivoo, että hän voisi tällä kaudella kokea FC KTP:n kanssa mahdollisimman paljon onnistumisen elämyksiä.

Meillä pitää olla tavoitteita, ja nousu Veikkausliigaan voisi olla sellainen. Olen vielä nuori ja jos saan olla terveenä, minulla on pelivuosia paljon jäljellä. Elän kuitenkin vain kauden kerrallaan, enkä uskalla sanoa, missä olen vuoden päästä. Toivottavasti Kotkan kanssa liigassa.

Pidemmän aikavälin tavoitteet Ruxilla on kuitenkin jo selvillä.

Koulutan itseäni valmentajana, ja joskus haluan siitä vielä ammatin. Kun sen aika koittaa, haluan olla työssäni vieläkin parempi kuin isäni oli, Ruxi tiivistää.

Roger Bonet Badia

o Nimessä Bonet tulee isän ja Badia äidin mukaan, lempinimi ”Ruxi” on johdannainen Rogerista

o Syntynyt Vallsissa Kataloniassa 11.4.1995

o Seuroja Espanjassa: Olot, Girona (sarjataso Segunda B), Gimastic Tarragona (Segunda A), Rapido Bouzas, Vigo (Segunda B), Formentera, Baleaarit (Tercera)

o Kauden 2019 joukkue Afturelding Islannin 1. divisioonassa

o Muuta: Isä Jaume Bonet (63) on valmentanut parhaimmillaan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Vuonna 2001 Bonetin luotsaama kolmannen sarjatason Gimnastic Tarragona järjesti Espanjan cupissa (Copa del Rey) jymypaukun kukistamalla Real Madridin kotonaan 1–0. Toisessa osaottelussa Santiago Bernabeulla Madrid oli sitten parempi 4–2.

Myös ”Ruxin” nuorempi veli Sergi (21) pelaa jalkapalloa Espanjan alasarjoissa.

Ruxi” Bonet opiskelee jalkapallovalmennusta. Kotkassa hän valmentaa yhdessä Antti Mäkijärven kanssa FC KTP:n vuonna 2006 syntyneiden poikien joukkuetta.

Ruxin erikoinen harrastus on stadionbongaus. Hän on nähnyt paikanpäällä jalkapallo-ottelun liki sadalla stadionilla eri puolilla Eurooppaa, mm. Espanjassa, Englannissa, Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa.

TEKSTI: Matti Järvinen KUVAT: Mikko Mäkelä

Tämä juttu on ollut luettavissa FC KTP:n kausijulkaisussa 2020, joka ilmestyi kaupunkilehti Ankkurin liitteenä 25.7.2020. Tässä yhteydessä tekstiä on päivitetty ajankohtaan sopivaksi. Kausijulkaisun muut jutut julkaistaan seuran verkkosivuilla lähipäivinä.

Pelaajauransa jälkeen ”Ruxi” haluaa valmentajaksi. Kotkassakin hän haluaa kehittää itseään muiden kouluttajana, ja täysipäiväinen jalkapallotyöläinen on ottanut vastuulleen FC KTP:n vuonna 2006 syntyneiden joukkueen.

MUITA KAUSIJULKAISUN 1/2020 JUTTUJA:

Junnufutiksessa on HYVÄ MEININKI

| 2020, Kausijulkaisu 1/2020, Uutiset | No Comments

Tyttöfutis on elävöitynyt viime vuosina vahvasti. Kun Tuukka Vahvasen (eturivissä keskellä vasemmalla) valmentamassa joukkueessa oli 2016 vain kymmenkunta pelaajaa, on heitä nyt 35. – Tytöt ovat kiitollisia valmennettavia. Heillä on malttia kuunnella ohjeita, kun taas…

Jalat kastuivat, mutta pää pysyy pinnalla

| 2020, Kausijulkaisu 1/2020, Uutiset | No Comments
FC KTP:n jalkapallopomo Jukka Mustonen haluaa jakaa kiitoksia useammalle taholle yhteisestä selviytymistaistelusta koronapandemiaa vastaan. – Hatunnoston ansaitsevat ainakin yhteistyökumppanimme, pelaajat ja muu henkilöstömme sekä peruskannattajat, toteaa Mustonen. KORONA, korona ja...

Korona-aika oli HYVÄKSI OPIKSI

| 2020, Kausijulkaisu 1/2020, Uutiset | No Comments
Koronapandemian takia FC KTP:n edustusjoukkueen toiminta oli tauolla useita viikkoja. Joukkueen yhteishenkeä se ei romuttanut, pikemminkin päinvastoin. – Ilmpapiiri joukkueen sisällä oli hyvä jo ennen koronaa, mutta pakolliselta tauolta palattaessa...

KOTKALAISEMPI KUIN AIKOIHIN

| 2020, Kausijulkaisu 1/2020, Uutiset | No Comments
FC KTP:n miesten edustusjoukkueen ringissä kaudella 2020 on 10 kotkalaistaustaista nuorta pelaajaa. He ovat takarivissä vasemmalta Anton Eerola, Pyry Piirainen, Matias Paavola, Juuso Anttila, Kimi Kolsi, Taaniel Usta ja Miika...