Ennakko: KTP – TPS

By 08/06/20192019, Ennakot, Uutiset

Seitsemän kierrosta takana ja KTP:lle on kertynyt viiden ottelun tappioton putki. Varsinkin viime maanantain MuSa-pelin toinen puoliaika oli kauden parasta peliä joukkueelta ja pelaajista näki kuinka he nauttivat kentällä olosta. Tavoitteena onkin saada tämän kaltaisia ehjiä 90-minuuttisia, jolloin pystymme haastamaan käytännössä minkä tahansa Ykkösen joukkueen.

Sarjapisteitä on kasassa 11, ja tällä sijoitumme neljänneksi, tasapisteisiin sarjakolmonen Oulun kanssa. Kärjessä jatkaa edelleen Haka lähes puhtaalla pelillä; kuusi voittoa ja yksi tasapeli, joista kertyy 19 pistettä. Kahdeksannella kierroksella vastaan asettuu sarjakakkonen TPS (16 pistettä),  ja kyllähän täydet kolme pistettä tästä ottelusta houkuttelee, jotta sarjakärki ei liian kauas vielä karkaa.

Kausi 2018 oli turkulaisille vaikea. Veikkausliigaan Seura nousi syksyllä 2017, ja kaudelle 2018 oli asetettu tavoite lähinnä säilyttää sarjapaikka. Todella hankalan kauden päätteeksi TPS jäi lopulta liigakarsijan paikalle ja tipahti nousukarsija KPV:n matkasta kun, kukas muukaan, kuin Kalle Multanen varmisti KPV:n paidassa kokkolalaisten nousun liigaan komealla puskumaalilla, ja samalla turkulaisten matka jatkui Ykköseen.

Tämän jälkeen Multanen on kohdannut turkulaiset jo kahdesti KTP-paidassa, ensin helmikuussa Suomen Cupin alkulohkossa, jolloin KTP oli kotona parempi lukemin 3-2, ja toiseen otteeseen vielä harjoitusottelun muodossa huhtikuussa Kupittaalla, jolloin vuorostaan TPS oli voitokas 2-1 lopputuloksella. Helmikuun Cup-tappion jälkeen TPS:n valmentaja Tommi Pikkarainen uhosi, että Seura tulee kesällä hakemaan Kotkaan jääneet Cup-pisteet takaisin kotiin. Pikkarainen korvasi viisi kautta TPS:aa valmentaneen Mika Laurikaisen marraskuussa, ja uudelle valmennukselle on annettu mandaatti nostaa turkulaiset takaisin liigaan mahdollisimman nopeasti.

TPS on hyvä joukkue, ei ne turhaan sarjakakkosena ole tällä hetkellä. Ollaan kuitenkin paljon käyty läpi heidän pelejään ja varsinkin nyt kotona heidät pitää kyllä voittaa, Multanen toteaa ottelun ennakkoasetelmiin.
Pelitavaltaan joukkue on hyvin erilainen verrattuna edellisten kierrosten MYPA:an ja MuSa:n, mutta Multasen mukaan tavoitteena on pelata niin hyvää omaa peliä, ettei nykyistä pelitapaa tarvitse paljon muuttaa.

Tällä kaudella TPS:n peli on perustunut vahvaan puolustuslinjaan, ja kaikki pelit ovat olleet vähämaalisia,  lukuunottamatta edellisen kierroksen 3-2 voittoa Jarosta.  Multanen tähän kuitenkin naurahtaa, että kyllä sieltä Turun puolustuksen seasta löytyy tilaa hänelle ja pallolle, ja odottaa, että KTP tulee pelin viemään kotona 3-0.

Pelilliset haasteet turkulaisilla tuntuvat sijoittuvan keskikentälle, ja kotkalaisin silmin näytti vastaava tilanne liiankin tutulta vielä ennen MuSa-peliä, jolloin peliä ei päästä rakentamaan keskustan kautta kun syöttölinjoja ei joko ole, tai viestintä ei pelaa hyökkäyksen kanssa. Meidän kannalta onneksi Lindfors – Eerola kaksikko on tuonut KTP:lle tähän kaivattuja ratkaisuja, maanantaina saamme nähdä mitä turkulaiset kehittävät omaan keskustaansa

Multanen on tällä hetkellä Ykkösen maalipörssin kärjessä kuudella osumalla, ja tässä on myös hänelle sauma kasvattaa johtoaan, vaikka miehen omien sanojen mukaan maalipörssin sijat ei kummemmin kiinnosta, kunhan vain pääsee kärjessä pelaamaan. Turkulaisten oma pää on pidetty puhtaana jo kolmessa pelissä, mitä edelleen odotamme KTP:ltä, joten Multasen antaman tulosveikkauksen kirjoitamme mielellämme lipukkeisiin.

Tule kannustamaan KTP maanantaina voittoon!

KTP – TPS maanantaina 10.6 klo 18.30 Arto Tolsa Areenalla.