Ykkösen kaikkien aikojen maalikunkku KTP:n haaviin

By 02/01/20192019, Uutiset

KTP teki ison kaappauksen, kun Ykkösen kaikkien aikojen paras maalintekijä Kalle Multanen, 29, liittyy kotkalaisjoukkueen vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella. Multanen nousi Ykkösen kautta aikojen maalintekijätilaston kärkeen viime kaudella ja nyt hänen kokonaismaalimääränsä Ykkösessä on komeat 87 osumaa.

Multanen edusti viime kaudella Ykkösestä Veikkausliigaan noussutta Kokkolan Pallo-Veikkoja. Multanen oli Ykkösen maalipörssin jaetulla kolmannella sijalla 11 täysosumallaan. Lisäksi Multasen liigakarsinnoissa ampuma osuma varmisti KPV:n sarjanousun.

KTP:n ja Multasen väliset sopimusneuvottelut sujuivat mutkitta ja sopimukseen päästiin hyvin nopeasti.

–KTP:llä on kovat tavoitteet mennä eteenpäin ja minulla oli vahva mielikuva siitä, että vihreävalkoisissa olisi kiva pelata. Sen tiedän, että vastustajan paidassa ei Arto Tolsa -areenalla ollut koskaan kivaa pelata, Multanen sanoo.

–Sain kokea viime kaudella liiganousun ja nyt haluaisin kokea sen uudestaan, maalitykki jatkaa.

Multanen on viimeistellyt 140 pelaamassaan Ykkösen ottelussa 87 maalia. Ykkösessä hän on pelannut KPV:n lisäksi myös Hakassa, Ilveksessä ja PoPassa ja TPV:ssä. Kaudella 2016 Multanen pelasi Veikkausliigassa FC Lahden riveissä tehden viisi maalia 25 ottelussa. Uransa alkuvuosina hän ennätti pelata Hakassa liigaa yhteensä 28 ottelua tehden neljä maalia. Maalitykin terävyydestä kertoo myös Suomen Cupin tilasto, jossa 26 cup-ottelussa verkko on pölissyt 27 kertaa.

Kolme kertaa Ykkösen maalikuninkuuden voittaneen Multanen pitää hallussaan Ykkösen yhden kauden maaliennätystä, sillä kaudella 2014 hän viimeisteli peräti 30 maalia. Kaudella 2012 Multanen oli nostamassa Ilvestä Kakkosesta Ykköseen tehden 25 maalia ollen koko Kakkosen paras maalintekijä.

–Tiedän, että minulta odotetaan maaleja ja niin odotan itse itseltänikin. En osaa asettaa itselleni mitään tiettyjä maalimääriä, mutta tavoitteenani on tehdä mahdollisimman paljon maaleja. Tykkään seurata erilaisia tilastoja ja 100 Ykkösen maalin rikkominen on 13 maalin päässä, joten sen ylittäminen on ihan realistista, Multanen aprikoi.

Nykyisessä KTP:n joukkueessa ei ole Multaselle entuudestaan tuttuja, paitsi yksi pelaaja.

–Aleksi Pahkasalo kävi joskus Hakan mukana treenaamassa, kun pelasin siellä. Toivottavasti saamme hänen kanssaan homman toimimaan mahdollisimman nopeasti, Multanen myhäilee.

Kalle Multanen
Kausi Joukkue Sarja Ottelut Maalit
2008 Haka Liiga 1 0
2009 Haka Liiga 5 2
2010 Haka Liiga 19 2
  TPV Ykkönen 1 0
2011 Haka Liiga 3 0
  PoPa Ykkönen 14 1
2012 Ilves Kakkonen   25
2013 Ilves Ykkönen 26 12
2014 Haka Ykkönen 21 30
2015 Haka Ykkönen 27 19
2016 FC Lahti Liiga 25 5
2017 Haka Ykkönen 24 14
2018 KPV Ykkönen 27 11
Yhteensä Ykkönen 140 87
Liiga 53 9