Viimeistä viedään maanantaina tänä vuonna Tolsalla – Tuu kattoo ku Tepsi kaatuu!

By 05/10/20192019, Ennakot, Uutiset

Maaliviiva tälle kaudelle jo häämöttää ja maanantaina vuorossa on viimeinen kotipeli Kotkassa ennen pitkää off-seasonia. Viiden ottelun voittoputken huumassa tunnelma on varmasti korkealla, kun vastaan asettuu kivikova TPS, jolta vielä on pisteet keräämättä.  KTP:n panoksena otteluun on säilyttää Ykkösen kolmossija, parin viikon päästää kaataa TPV Tampereella ja pokata pronssimitalit kaulaan kauden päätteeksi.

Turkulaiset matkaavat Kotkaan varmistettuaan jo muutama kierros sitten toisen sijan ja sarjakarsijan paikan. TPS pääsee karsimaan liigapaikasta Veikkausliigan toiseksi viimeisen joukkueen kanssa, joka näyttää vahvasti olevan KPV, kun kaksi kierrosta on vielä pelaamatta. Nykyisillä tuloksilla VPS on jäämässä Veikkausliigan hännäksi ja putoaa suoraan Ykköseen.

KTP on Ykkösessä kolmannella sijalla, pisteen edellä Jaroa. Jaro on ainoa joukkue, joka kolmospaikan pystyy enää Kotkalta haastamaan. Jaro kohtasi jo tällä kierroksella Oulun Raatissa ja kohtaa viimeisellä kierroksella Kajaanin vielä kotonaan. Oulu sai viimeinkin murrettua tämän kauden Raatin kirouksen ja viimeisessä kotipelissään sai kauden ensimmäisen kotivoiton voittamalla Jaron 4-1. Tällä tuloksella pronssimitaleita suorastaan tarjoillaan KTP:lle ja tämä voidaan varmistaa nyt jo ottamalla täydet pisteet TPS:lta.

Kapteeni Sebastian Dolivo odottaa maanantaina hienoa ottelua ja joukkueen viiden ottelun voittoputki on omiaan nostamaan tunnelmaa: ”Kolmossija on täysin joukkueen omissa käsissä ja sillä mielellä lähdetään haastamaan TPS”. Viimeinen kotiottelu antaa lisäpotkua taistelemaan kotiyleisön edessä kolmesta pisteestä, Dolivo jatkaa.

Alla myös maalikurki Tuukka Kurjen mietteet tulevasta ottelusta:

Maanantai ja kauden viimeinen kotipeli lähenee. Ennakkohaastatteluun napattiin Tuukka Kurki. 🔥🔥🔥🇳🇬🇳🇬🇳🇬

Julkaissut KTP Kotka Perjantaina 4. lokakuuta 2019

 

Edelliset kohtaamiset eivät ole menneet KTP:n askelmerkeissä ja TPS on vienyt täydet pisteet 0-3 ja 2-0 voitoilla. Ollila, Eerola ja Kimi Kolsi ovat kokoopanosta maanantaina sivussa loukkaantumisten vuoksi, mutta muuten loppujoukkue on pelikunnossa ja nälkäisenä maalintekoon.

Pelimatkoja ajatellen perjantaina nähtiin hyviä uutisia, kun paikallisvastustaja MyPa varmisti sarjapaikkansa Ykkösessä myös ensi kaudelle 3-2 kotivoitolla TPV:sta. Kymenlaakson derbyt jatkuvat siis myös ensi kaudella ja päästään vääntämään värikkäissä jälkipeleissä. Kakkosesta nyt jo varmoina nousijoina MP ja Gnistan tuovat lähipelejä pelimatkoilla Mikkeliin ja Helsinkiin, kolmas nousija on todennäköisimmin SJK Akatemia.  Ensi kausi näyttääkin muiden joukkueiden osalta siltä, että kotimaan matkailu tulee tutuksi ja reissataan ympäri Suomea Kajaani – Oulu –Seinäjoki – Vaasa – akseleilla ainakin.

Maanantain pelin Jälkipelit tuttuun tapaan Soittoruokala Karoliinassa, jonne yleisön tentattavaksi saapuu koko joukkue sekä seuran puheenjohtaja Jarkko Pippola. Tervetuloa Jälkipeleille esittämään teräviä kysymyksiä pelaajille ja seurajohdolle.

KTP – TPS maanantaina 7.10 klo 18.30 Arto Tolsa Areenalla. Ottelun voit seurata suorana myös suoratoistopalvelu Elisa Viihteen kautta. Nähään Tolsal viimeistä kertaa tällä kaudella!