“Varjoraati” mukana FC KTP:n kausijulkaisussa

By 30/11/20202019, 2020, Uutiset

FC KTP:n Cafe & Bar Kaks7:ssa kokoontunut ”Varjoraati” on nyt siirtynyt koleitten kelien ajaksi Pasaatin Presso-kahvilaan. Juttujen aiheet noudattelevat kuitenkin samaa linjaa kuin kesäkahvilassakin eli vihreä-valkoisista väreistä pääasiassa puhutaan. Varjoraati laati ilmoituksensa kausijulkaisuun maanantaina, ja ilmoitushintaankin löytyi kolehtikeräyksessä riittävä summa jo ennen eläkkeenmaksupäivää.

FC KTP:n jalkapalloilun kausijulkaisu 2/2020 ilmestyy kaupunkilehti Ankkurin liitteenä joulukuun 19. päivänä. Kuten ennenkin lehdessä on paljon seuran toimintaa tukevia, maksullisia ilmoituksia mutta myös juttuja itse kuningaspelistä.

Luvassa on asiaa muun muassa riemukkaasti veikkausliiganousuun päättyneestä miesten kaudesta, naisten joukkueen sarjanoususta, juniorien kesästä sekä tarinaa yhteistyökumppaneista. Lisäksi seurajohto tekee omalla palstallaan yhteenvedon koronan sävyttämästä vuodesta ja luo katseet tulevaan.

Kausijulkaisu on tässä vaiheessa tärkeä tulonlähde, kun kuluja on kuitenkin ympäri vuoden. Kausikortit tulevat myyntiin ihan näinä aikoina, mutta niillä euroilla rakennetaan sitten jo kautta 2021, toteaa FC KTP:n vt. puheenjohtaja Jukka Mustonen.

Toki taustalla neuvotellaan koko ajan yhteistyösopimuksia liike-elämän kanssa ensi vuotta varten. Veikkausliiga on meille iso haaste paitsi pelillisesti mutta myös taloudellisesti, ja budjettimme tullee nousemaan reippaasti yli miljoonan euron, jatkaa Mustonen.

Kausijulkaisuun 2/2020 myydään pääsääntöisesti ilmoitustilaa yrityksille, mutta lehden tekoon voivat tällä kertaa osallistua myös seuran kannattajat ja muut yksityishenkilöt. Julkaisussa kootaan samojen otsikoiden alle pikkuilmoituksia, joissa ihan kuka vain voi vielä onnitella FC KTP:n miesten ja naisten joukkueita sarjanoususta tai sitten välittää tutuilleen joulutervehdykset.

KTP:n kannattajien ydinjoukkoa on muun muassa varttuneiden miesten toriparlamentti, joka kesäaikana kokoontui seuran ylläpitämässä Cafe & Bar Kaks7:ssa Kotkan kauppatorilla. Ison aurinkovarjon alla puhuttiin pelaajista ja valmentajista, ruodittiin edellinen matsi ja laadittiin taktiikka seuraavaan otteluun.

Nyt talven ajaksi ”Varjoraati” on siirtynyt kauppakeskus Pasaatin lämpimään Presso-kahvilaan. Miestenkerhon pääpuheenaihe on viime aikoina luonnollisestikin ollut FC KTP:n liiganousu, eikä teema ihan kohta unohdu. Varjoraatikin on ilmoittanut olevansa mukana onnittelukampajassa.

Ilman muuta! Teksti laaditaan tässä yhdessä ja kolehti ilmoitushintaa varten kerätään eläkkeenmaksupäivänä eli tiistaina (1.12.2020), naurahtaa Varjoraadin ”hallituksen jäsen” Heikki Marttinen.

Pienilmoituskamppanjalla voi hoidella myös muita ajankohtaisia rutiineja ja velvotteita. Pieneenkin tilaan mahtuu muun muassa joulutervehdys, jolla voi ilahduttaa monia.

Ihan kohta olisi edessä taas se joulukorttirumba; ostat kortit, etsit osoitteet, nuolet merkit ja yrität sitten ennättää sen punaisen kuoren kanssa ajoissa postiin. Tällä kertaa laitan omalla nimelläni ilmoituksen FC KTP:n kausijulkaisuun ja voin sanoa kaikille kavereilleni, että ”näitkö lehdestä, kun toivotin Sinullekin Hyvää Joulua!” Sellaisetkin saavat terveiseni, joiden kortti unohtuisi joulunaluskiireissä, toteaa eräs nimettömänä pysyttelevä lehti-ilmoittelija.

Onnittelu- ja joulutervehdyksen hinta on 50 euroa ja ilmoituksen koko 20x50 mm. Tuohon tilaan mahtuu maksimissaan 100 kirjoitusmerkkiä. Ilmoitustekstin ja -maksun voi toimittaa FC KTP:n toimistoon (Koulukatu 8, 48100 Kotka) tai seuran sähköpostiosoitteeseen toimisto@fcktp.fi .

FC KTP:n nettisivuilla (katso painike etusivulla uutisotsikoiden alla) ja facebookissa on myös linkki, josta on reitti ilmoituksen hoitoon sähköisesti.

Kausijulkaisussa on toki tilaa isommillekin – vaikka koko sivun kokoisille – ilmoituksille. Kaikenkokoiset ja -sisältöiset ilmoitukset tulee toimittaa FC KTP:n osoitteisiin 7.12.2020 mennessä. Ilmoitusasioissa yhteydenottoihin vastaa mm. Jari-Pekka Gummerus 0400 751398 tai jari-pekka.gummerus@fcktp.fi .

TEKSTI ja KUVA: Matti Järvinen