Vaisu esitys Lahdessa lisäsi KTP:n ahdinkoa

By 03/10/20212021, Uutiset

KTP:n pitkä ranskalaistoppari Mohamadou Sissoko sai Lahdessa nimensä maalintekijätilastoon, vaikkei hän kovin aktiivinen osuman viimeistelyssä ollutkaan. Kuva on Kotkan ja Lahden kohtaamisesta Arto Tolsa Areenalla pari viikkoa sitten. Taustalla vieraiden kärkimies Chinedu Geoffrey.

KTP ei onnistunut kääntämään tappiollista kurssiaan Veikkausliigan alemman loppusarjan eli haastajasarjan ensimmäisessä ottelussaan Lahdessa. Ilman panosta pelannut FC Lahti oli selvästi parempi ja voitti ottelun samoin numeroin kuin puolitoista viikkoa sitten Kotkassakin eli 21 (10).

Kun AC Oulu ja Haka pelasivat myöhemmin illalla tasan 00, niin KTP:llä säilyi vielä pienen pieni oljenkorsi säilyä Veikkausliigassa. Se vaatisi kuitenkin parempaa esitystä kuin Lahdessa nähtiin – ja täyttä pistepottia lopuista peleistä. Eroa Ouluun on nyt 11 pistettä.

OTTELURAPORTIN TARJOAA MCDONALD’S

Vaikka tulostaululla komeilivatkin lopussa siis samat numerot kuin aiemmin Kotkassa, olivat pelit aivan erilaiset. Tällä kertaa Lahti hallitsi varsinkin ensimmäisellä jaksolla suvereenisesti pelitapahtumia. Pallohallintaprosentti oli kotijoukkueen hyväksi 6238.

Osasyy FC Lahden ylivoimaan oli KTP:n taktiikassa. Kotkalaiset halusivat varmistaa, etteivät kahden edellisen ottelun tapaan joudu heti alussa tulevien vastustajan maalien takia alakynteen.

Riskit minimoitiin tiiviillä ja alas vetäytyneellä puolustuslinjalla. Oma maali pystyttiinkin pitämään aivan jakson lopulle saakka puhtaana, mutta taktiikalla oli myös kääntöpuolensa.

Kun KTP sai pallon haltuunsa, oli sillä pitkä matka hyökätä vastustajan maalille. Useimmiten hyökkääminen tarkoittikin pitkää syöttöä Tiquinholle tai Juan Esnaiderille, mutta nämä olivat kovin yksin lahtelaispuolustajien keskellä.

Muutamia tilanteita syntyi, mutta Lahden puolustus katkaisi ne helposti.

Lahden pyöritys tuotti lopulta tulosta jakson lopussa. Ottelussa niin hyvässä ja pahassa kunnostautunut Altin Zegiri näytti ensin hyvää osaamistaan. Hän sai pallon vasemmalla, kuljetti keskemmälle ja laukoi yli 20 metristä upean maalin riman kautta oikeaan yläkulmaan. KTP:n maalissa Anton Lepola oli täysin voimaton laukauksen edessä.

Takaa-ajoasemaan joutunut KTP ei saanut toisellekaan jaksolle tultaessa peliään käyntiin. Ottelu jatkui edelleen Lahden komennossa, Vierasjoukkueen peli oli jotenkin hermostunutta ja huolimatonta. Syöttöketjut jäivät lyhyiksi, kun lahtelaiset taas ottivat pallon haltuunsa. Harhasyöttöjä tuli runsaasti.

Lahden voittomaali syntyi 56. minuutilla, kun vahvan ottelun pelannut Macoumba Kandji voitti ensin kaksinkamppailun keskikentällä ja antoi sitten läpisyötön Loorents Hertsille, joka sijoitti pallon taitavasti pienestä kulmasta vasempaan takakulmaan ohi Lepolan.

KTP sai mahdollisuuden päästä otteluun kiinni, kun ensimmäisen maalin tehnyt Altin Zegiri hankki toisen keltaisen kortin ja sitä myöten ulosajo 66. minuutilla.

Alivoimalla pelanneet lahtelaiset vetäytyivät ja KTP saikin pallonhallinnan itselleen.

KTP:n otteita leimannut tehottomuus jatkui ylivoimallakin pelatessa. Keskitykset oli heikkoja, eikä kunnon maalipaikkoihin päästy. Vaihdotkaan eivät tuoneet juuri muutosta.

Vaarallisin tilanne ennen kavennusta tuli, kun pelikello näytti jo täyttä aikaa. David Ramadingaye ampui kovaa kohti oikeaa ylänurkkaa, mutta Joona Tiainen Lahden maalilla torjui vedon kulmaksi. Kuvaavaa ottelulle oli, että kyseessä oli KTP:n ensimmäinen laukaus kohti maalia.

Kavennusmaalissa KTP:llä oli kosolti onnea. Maaliedushässäkässä (90+2 min.) Esnaiderin laukaus epäonnistui täysin, mutta sattui osumaan maassa maanneeseen Mohamadou Sissokoon, josta pallo pomppi Lahden maaliin. Osuma merkittiin Sissokolle, joten Esnaider on edelleen maaleitta.

KTP on useissa viime peleissä osoittanut uudenlaista taistelutahtoa ja raikkaampaa ilmettä, mutta Lahdessa ei ylletty niiden tasolle. Kokoonpanoonkin oli Maarianhamina-pelin jälkeen tehty neljä muutosta, mutta tulos ei parantunut – ehkä päinvastoin.

Kärsivällisesti, mutta samalla rennosti pelannut FC Lahti oli sunnuntaina kaikessa parempi ja ansaitsi voittonsa.

Lahdessa ottelua seurasi vain 524 katsojaa. Se on vaatimaton määrä Veikkausliiga-ottelulle. Se on tosin kaksi kertaa enemmän kuin edellispäivän Hongan ja IFK Marienhamnin välisessä ottelussa. Luvut kertovat mitä mieltä katsojat ovat alemman jatkosarjan otteluista.

FC Lahden Altin Zegiri oli sunnuntaina mukana niin hyvässä kuin pahassa. Hän tälläsi isäntien 1–0 johto-osuman upealla kaukolaukauksella. Pelin tuoksinassa hän sai kaksi varoitusta, ja toinen 66. minuutilla merkitsi punaista korttia ja ulosajoa.

Maalit:

42 min. 1–0 Altin Zeqiri: Lahden kosovolainen keskikenttämies tykitti todella komean laukauksen keskialueelta yli 20 metristä Kotkan maalin oikeaan ylänurkkaan. Maalivahti Anton Lepola oli voimaton.

56 min. 2–0 Loorents Hertsi: Macoumba Kandji vapautti syötöllään Hertsin laukaisupaikkaan KTP:n rangaistusalueen sisällä oikealla, ja hivenen epäonnistunutkin veto painui verkkoon.

90+2. 2–1 Mohamadou Sissoko: Juan Esnáiderin ”laukauksen” tielle osui maahan langennut Sissoko, josta pallo muutti suuntaa ja painui Lahden maaliin.

Kokoonpanot, FC Lahti: Joona Tiainen; Lassi Forss, Riyad El Alami, Mikko Viitikko, Kari Arkivuo (65. Teemu Penninkangas); Eemeli Virta, Arlind Sejdiu (46. Henri Eninful), Matti Klinga (varoitus, 83. Kristian Yli-Hietanen); Loorents Hertsi (65. Chinedu Geoffrey), Macoumba Kandji (72. Jean-Christophe Coubronne), Altin Zegiri (varoitus+varoitus, ulosajo).

KTP: Anton Lepola; Paavo Voutilainen (varoitus), Michael Ogungbaro, Mohamadou Sissoko, Rico Finnäs; Matias Lindfors (81. Matias Paavola), Antti Mäkijärvi, David Ramadingaye (varoitus), Asier Arranz (varoitus, 69. Johannes Laaksonen); Juan Esnáider, Tiquinho (76. Anton Eerola).

Tuomaristo: erotuomari Mattias Gestranius, Jarkko Siltala, Turkka Valjakka. Yleisöä: 543.

Tilastot (Lahti ensin mainittuna): laukaukset 8–2 (1. jaksolla 4–0), kohti maalia 6–2 (3–0), rikkeet 8–10 (6–5), paitsiot (1–3 (1–1), kulmapotkut 1–8 (1–4), keltaiset kortit 2–3 (2–0), punaiset kortit 1–0 (0–0), torjunnat 1–5 (0–3).

RuutuPlussan tähtipelaajat: Eemeli Virta FC Lahti 3 tähteä, Macoumba Kandji FC Lahti 2 tähteä, Joona Tiainen FC Lahti 1 tähti.

Veikkausliigan haastajasarjaa:

FC KTP – FC Honka (Espoo) Arto Tolsa Areenalla lauantaina 16.10.2021 klo 17.00

IFK Mariehamn – FC KTP Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 23.10.2021 klo 17.00

FC KTP – FC Haka (Valkeakoski) Arto Tolsa Areenalla keskiviikkona 27.10.2021 klo 18.30

AC Oulu – FC KTP Raatin stadionilla sunnuntaina 31.10.2021 klo 15.00

TEKSTI: Markku Kumpunen KUVAT: Mikko Mäkelä