Tukku jatkajia ja pari lähtijää – katsaus sopimustilanteeseen

By 11/12/20202021, Miehet, Uutiset

 

Asier ja Voutilainen nähdään KTP:n paidassa myös Veikkausliigassa (kuva: Mikko Mäkelä)

 

KTP on solminut tukun jatkosopimuksia joukkueen Veikkausliigaan nostaneiden pelaajien kanssa. Tuoreimpina kiinnityksinä ensi kaudella jatkavat Asier Arranz ja Paavo Voutilainen.

Syyskuussa KTP:n riveihin liittynyt Asier oli tärkeä keskikentän palanen nousun kannalta. Pelin rytmityksen lisäksi vaarallisten, usein maaliin johtaneiden, erikoistilanteiden antajana kunnostautunut espanjalainen tuo rutkasti kokemusta joukkueeseen. Löytyypä miehen CV:stä myös merkintä Espanjan La Ligasta.

Paavo Voutilainen aloittaa jo kolmannen kautensa Kotkassa. Imatralta kotoisin oleva nuorukainen kasvoi päättyneellä kaudella koko puolustuksen johtohahmoksi ja kunnostautui kertaalleen myös hyökkäyspäässä loppukauden tärkeässä ottelussa niitaten pallon Pietarsaaressa FF Jaron verkkoon. Tällä hetkellä armeijan velvollisuuksia suorittavan Voutilaisen sopimus sisältää myös option kaudesta 2022.

Tällä puskulla Antti Mäkijärvi siivitti KTP:n Veikkausliigaan ja kuittasi samalla itselleen automaattisen jatkosopimuksen ensi kaudelle (kuva: Mikko Mäkelä)

 

Jatko-optioita on otettu käyttöön aiemmin myös seuraavien pelaajien kanssa: Antti Mäkijärvi, Michael Ogungbaro ja Thomas Agyiri.

Mäkijärvi aloittaa Voutilaisen tavoin kolmannen kauden KTP-paidassa. Kotkalaiseen jalkapallohistoriaan itsensä nousukarsinnan ratkaisumaalilla kirjannut Mäkijärvi teki sen lisäksi yhdeksän maalia Ykkösessä ja oli avainroolissa joukkueen hyökkäyksessä. Debyyttikaudella vihreävalkoisissa maaleja syntyi viisi kappaletta.

Elokuun alussa ryhmään tullut Ogungbaro lunasti paikkansa puolustuslinjassa Espanjaan lähteneen Valtteri Vesiahon korvaajana. Fyysisen topparin näyttävät katkot olivat etenkin kotkalaisyleisön mieleen.

Thomas Agyiri tuli mukaan ryhmään kauden 2019 loppupuolella. Ei liene täysin sattumaa, että joukkueen kurssi kääntyi vahvaan nousukiitoon näiden kymmenen ottelun aikana, joista KTP voitti peräti seitsemän, pelasi kerran tasan ja hävisi vain kahdesti. Päättyneellä kaudella keskikentällä yleensä viihtynyt Agyiri löysi paikkansa myös wingbackin tontilta ja sopeutui siihenkin rooliin hyvin.

Mäkijärvi ja Agyiri paukuttivat päättyneen kauden aikana myös yhdet maailmanluokan maalit, jotka lähtivät leviämään miljoonille katsojille internetissä ja kuuleman mukaan myös Ranskan television urheilu-uutisissa. Nämä osumat päätyivätkin oikeutetusti Ykkösen kauden maali -äänestyksen sijoille 1 ja 2. Maaleja voi ihastella Ykkösen kauden maalikoosteessa: http://www.youtube.com/watch?v=ny8ziOAw0vc (Agyirin maali ajassa 0:03 ja Mäkijärvi 0:38).

Aiemmin uutisoidut sopimukset: Johannes Laaksonen (2022), Matias Lindfors (2022), Aleksi Tarvonen (2021), David Ramadingaye (2021), Niklas Leinonen (2022), Kimi Kolsi (2021), David Onyeanula (2021).

– Olemme todella tyytyväisiä, että joukkueen runko saadaan pidettyä hyvin kasassa myös Veikkausliigassa, seuran puheenjohtaja Jukka Mustonen iloitsee.

Mukaan mahtuu kuitenkin myös lähtijöitä, vaikka alunperin sopimukset olikin tehty kattamaan myös ensi kauden. Hindrek Ojamaan ja Miika Kolsin sopimukset on purettu hyvässä yhteisymmärryksessä ja KTP haluaakin toivottaa miehille onnea uusiin haasteisiin.

– Lisää aikaisia joululahjoja on vielä kuitenkin tulossa ennen kuin hiljennytään joulun viettoon, Mustonen vihjaa.

2021 kausikortit ovat nyt myynnissä. Osta omasi tarjoushintaan vuoden loppuun mennessä! http://www.fcktp.fi/www.fcktp.fi/kausikortit