Tomi Tolsa FC KTP:n toimitusjohtajaksi

By 07/01/20212021, Uutiset

FC KTP:n toimitusjohtajana aloittavalla Tomi Tolsalla on tehtävään sovelias koulutuspohja, hyvä tuntuma urheiluseura- ja järjestötyöhön sekä palava halu kehittää seuraa, joka on ollut hänelle sydämenasia syntymästä asti.

FC KTP on julkisen hakumenettelyn jälkeen valinnut toimitusjohtajakseen kotkalaistaustaisen Tomi Tolsan (41). Hänellä on kattava liikunta- ja talouselämän koulutus, vahva järjestöelämän kokemus ja upea ura myös aktiiviurheilijana. Tolsa on japanilaisen budolajin, taidon, Euroopan mestari ja MM-pronssimitalisti.

Kun henkilöä puhutellaan Tolsana, herää näillä kulmilla ainakin väistämättä kysymys, ”onkohan hän sukua Artolle?” Tomi Tolsan kohdalla voidaan todeta, ettei lähempää voisi liippaista. Tomi Tolsa on edesmenneen kotkalaisen jalkapallolegendan Arto Tolsan poika ja kolmesta lapsesta nuorimmainen.

FC KTP:n toimitusjohtajan paikkaa haki toistakymmentä henkilöä sen jälkeen, kun pesti julistettiin avoimeksi seuran miesten veikkausliiganousun varmistuttua marraskuussa.

Haastattelimme muutamia ehdokkaita, ja rekrytoinnissa käytimme myös ulkopuolista konsulttiapua, kertoo FC KTP:n puheenjohtaja Jukka Mustonen.

Mustonen myöntää, että Tomi Tolsan valinnan kanssa seuran hallitus joutui istumaan alas muutamankin kerran.

Ei siksi, etteikö jo Tomin CV (curriculum vitae; so. ansioluettelo) olisi ollut tarpeeksi kattava, vaan siksi, että teimme päätöksen – ei Tolsa-nimen takia vaan siitä huolimatta. Hänen aiemmat meriittinsä ovat kiistattomat, ja miehen kokemus, koulutus ja muut avut sopivat juuri meille, painottaa Mustonen.

Jukka Mustonen toteaa, että FC KTP on viime vuodet satsannut seuran valmennukseen.

Nyt liiganousunkin takia oli aika panostaa toimistotiimiimme. Kaipasimme taustajoukoille ”orkesterinjohtajaa”, joka saa yhdistettyä kaiken sen osaamisen, jota meillä palkallisissa ja talkooväessäkin on. Tolsalla on kontaktipintaa seuratyöhön ja koulutusta taloudenhallintaan, luettelee Mustonen.

Pari päivää sitten FC KTP julkisti Hasse Kallströmin kutsun seuran myyntijohtajaksi, ja jo entuudestaan konttorilla on töitä tehnyt Jari-Pekka Gummerus avainasiakkuuspäällikkönä.

Nyt meillä sitten on koko seurajohdon, myynnin ja markkinoinnin ykköskentällinen kasassa, iloitsee puheenjohtaja Mustonen.

Tomi Tolsa ilmoittaa, että KTP on seura, jonka leiman hän sai sydämeen jo syntyessään.

Toista näin merkityksellistä seuraa ei ole olemassa, ja tulen tekemään tätä työtä suurella rakkaudella ja intohimolla. Meillä on valtavat mahdollisuudet kehittää seuraa, mutta edessä on varmasti myös haasteita, eikä kaikki mene kuin Strömsössä.

Nyt kun olemme liigassa, kääntyy toiminta yhä voimakkaammin bisneksen puolelle. Talouden vahvistaminen ja seuranta ovatkin keskeisintä työsarkaani. Kun organisaatio ja talous ovat vakaalla pohjalla, on urheilutoimintaakin helpompi kehittää, Tomi Tolsa tähdentää.

Tomi Tolsa

o Syntynyt 30.9.1979 Kotkassa

o Lähiomaiset: isä Arto (s. 1945–k. 1989), äiti Pirjo (1948–2018), sisarukset: Jutta (s. 1967) asuu Kotkassa ja Kalle (s. 1972) Porvoossa

o Perhesuhteet: eronnut, lapset: Ilmari 13 ja Tuuli 11

o Koulutus: ylioppilas Langinkosken lukiosta (Kotka) 1998, liiketalouden opintoja Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa (Kotka) 2000–2003, liikunta-alan tutkinto Lahden (Vierumäki) ammattikorkeakoulusta 2006–10, urheilumarkkinoinnin tutkinto Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2013–14, ylempi ammattikorkeakoulututkinto urheilun kehittämis- ja johtamisohjelmasta Haaga-Heliasta (Helsinki) 2016–20

o Työura: myynti- ja markkinointitehtäviä osuuskunta Mistaarlissa 2001–03, toiminnanjohtajana ja kehitysjohtajana Suomen Taidoliitossa sekä nuoriso- ja koulutuspäällikkönä Suomen Karateliitossa 2003–2012, toiminnanjohtajana Suomen Painonnostoliitossa 2012–21, toimitusjohtajan tehtävät FC KTP:ssa alkavat 15.1.2021

o Edustuksia: luottamustehtäviä pääasiassa Suomen ja Euroopan Taidoliitoissa, mm. taidomaajoukkueen päävalmentaja

o Saavutuksia urheilussa: kolme MM-pronssia (viimeisin 2005), kolme EM-kultaa (viimeisin 2007) ja yksi hopea, yhdeksän SM-kultaa, yksi hopea sekä kolme pronssia taidossa (so. japanilainen, karatea muistuttava budolaji)

o Huomionosoituksia: mm. Kotka Taidon ”Vuoden taidoka 1998”, Suomen Taidoliiton ”Vuoden taidoka 2005” sekä urheiluun liittyviä ansiomerkkejä Suomen Taido- ja Karateliitoilta sekä opetus- ja kulttuuriministeriöltä

o Harrastuksia: liikunta ja kuntourheilu eri muodoissa, vapaaehtoistyö ja valmennus urheiluseuroissa ja viimeisimpänä kitaransoitto

TEKSTI ja KUVA: Matti Järvinen