Ristilä jatkaa seuraavat pari kautta

By 14/08/20142014

Hienoa työtä KTP:n peräsimessä viimeiset kaksi kautta tehnyt Sami Ristilä
jatkaa joukkueen valmentajana myös seuraavat kaksi kautta. Sopimukseen
sisältyy lisäksi optio kolmannesta vuodesta. Sekä seuran, että itse sopimuksen
tehneen Ristilän puolella oltiin mielissään saatuneesta sopimuksesta.

-Todella hyvillä mielin jatkan työtä täällä. KTP:n valmentaminen on minulle
kunnia-asia.  Pari vuotta ollaan menty nousujohteisesti ja sama tahtia on
tarkoitus jatkaa, Ristilä kertoo.

Sekä Samin että myös seuran tähtäin on Veikkausliigassa, mutta pääseminen
sinne on vielä kovan työn takana.

-Tavoite on tietenkin Liigassa mutta sinne pääseminen toteutetaan harkiten,
askel askeleelta, KTP:n puheenjohtaja Jarkko Pippola toteaa.

– Suunnitelmissamme on myös toimitusjohtajan palkkaaminen lähitulevaisuudessa.
Kotkassa on tehty hienoa vapaaehtoistyötä seuran eteen, mutta tilanne on nyt kehittynyt
niin, että on palkattava ammattiosaamista.
Tarkkaa aikataulua tähän en kuitenkaan pysty sanomaan, mutta sopivan ehdokkaan
etsiminen on jo käynnissä, Jarkko jatkaa.

“Risun” pitkän sopimuksen myötä on tarkoitus myös jatkaa seuraorganisaation sekä
junioripuolen kehittämistä.

-Koko organisaation kehittäminen on tärkeää ja yksi iso osa sitä on oman
“juniorituotannon” saaminen sille tasolle, että jatkossa myös sitä kautta saataisiin
pelaajia edustusjoukkueen käyttöön, Ristilä totesi.

 

Samassa lehdistötilaisuudessa vahvistettiin myös maalitykki Jussi Aallon jatko kauden
loppuun vihreävalkoisissa väreissä.  KTP käytti jo lainasopimuksen tekovaiheessa
sovitun option ja näin “Gerun” maalitehtailua nähdään myös loppukaudella.

-Minäkin olen viihtynyt täällä hyvin ja kun pelitkin ovat sujuneet, niin mikäs
on ollessa.  Pelaajienkin tavoitteena on nousu, mutta meidän pitää keskittyä
nyt vain peli kerrallaan. Tottakai henkilökohtaiset tavoitteet ovat vielä korkeammalla,
mutta nyt tosiaan keskitytään täysillä tähän kauteen ja seuraavaan otteluun
Vuosaaressa, Geru toteaa.