Ossi Virta Ristilän aisapariksi

By 01/02/20162016, Uutiset

Ykkösen kauteen 2016 valmistautuva  FC KTP on palkannut päävalmentaja Sami Ristilän avuksi 28-vuotiaan Ossi Virran. Virta saapuu Kotkaan Seinäjoelta, missä hän toimi viime kaudella Veikkausliigan valloittaneen SJK:n valmennustiimissä. Virran pesti on aluksi kauden mittainen, mutta jatkoa tarkistellaan kauden myötä.

Omalla peliurallaan Käpylän Pallon kasvatti edusti kasvattajaseuransa lisäksi Åbo IFK:ta, PK-35:tä sekä FC Jokereita. Kaudella 2010 oman uransa lopettanut Ossi haluaa panostaa täysillä valmentajauraan.

-Olin jo vuonna 2005 aloittanut valmentamisen ja se puoli kiinnosti eniten. Kun minulle tarjottiin Käpylästä mahdollisuutta valmentaa ammatikseni kokopäivätoimisena, tartuin mahdollisuuteen. Tämä tarkoitti sitten valintaa joko pelaamisen tai valmentamisen välillä, sillä kumpikin vaihtoehto vaatii sataprosenttista sitoutumista. Valmentaminen on kuitenkin vaativaa
24-tuntista työtä, kaikkine osa-alueineen.

Päätoimisena valmentajana vuodesta 2010 lähtien toiminut Virta on suorittanut valmentajan ammattitutkinnon ja hänellä on UEFA:n A-lisenssi. Tämän lisäksi hän kouluttaa ja kehittää itseään jatkuvasti. Tietotaitoaan hän on kartuttanut myös käymällä tutustumassa eurooppalaisten huippuakatemioiden toimintaan.

Helmikuun 1.päivänä ensimmäiset viralliset harjoituksen joukkueen mukana vetänyt Ossi saapuu Kotkaan energiaa täynnä.

-Seinäjoella on olosuhteet kunnossa, seura on hyvin organisoitu ja valmennus on maan huipputasoa, mutta katsoin, että on aika ottaa yksi askel eteenpäin. Hieno homma olla täällä. Kotka on kuitenkin perinteikäs jalkapallokaupunki. Täällä on hyvät harjoitusolosuhteet ja seura on hyvin hoidettu. Tämä on jälleen yksi mahdollisuus kehittää itseään, mutta myös antaa samalla omaa osaamistaan.

Pääosin nuorten kanssa aiemmin toiminut Virta ottaa ensiaskeleitaan aikuisten sarjoissa, sillä viime kausi oli hänen ensimmäinen. Miehen halu kehittyä valmentajana on silmiinpistävää.

-Pikku hiljaa tässä kehitytään jokapäiväisen toiminnan kautta. Halu oppia ja kehittää itseään on kova. Millään muulla tavalla ei tätä opi, kuin käytännön tekemisellä. Oma roolini Risun apuna varmaan muokkautuu ajan myötä. Seinäjoella olin yksi palanen valmennustiimissä, mutta täällä olen selkeä kakkosvalmentaja. Risun kanssa käytyjen keskustelujen perusteella tulen saamaan enemmän vastuuta päivittäisessä tekemisessä, mikä taas ajaa minua henkilökohtaisesti eteenpäin. Lisäksi uusi toimintaympäristö, uusi joukkue ja uudet pelaajat sekä valmennustiimi tuovat lisää motivaatiota.

Edustusjoukkueen lisäksi Ossi osallistuu myös seuran B-junioreiden valmennukseen osana ikäluokan valmennustiimiä.

KTP:n kakkosvalmentajana viime kaudella toimineen Steven Polackin sopimus päättyi, eivätkä seuran ja Stevenin jatkosuunnitelmat kohdanneet. Polack jatkaa kuitenkin akatemiatoiminnan parissa.

-Mitään dramatiikkaa ei tapaukseen liity. Kävimme neuvotteluja, mutteivat ne johtaneet molempia osapuolia tyydyttävään tilanteeseen. Kiitämme Steveniä näistä vuosista, eikä ovia ole missään nimessä jatkon kannalta lopullisesti suljettu, seuran toimitusjohtaja Riku Tapio kertoo.