Oskari Kekkonen palaa raitapaitaan


KTP ja FC Lahti ovat päässeet sopuun Oskari Kekkosen lainaamisesta loppukauden ajaksi. KTP- kasvatti siirtyi viime kauden alussa FC Lahden riveihin ja nyt kotkalaislähtöinen keskikenttäpelaaja saapuu Kotkaan hakemaan peliaikaa ja vastuuta.

Kuluvalla kaudella Kekkonen on pelannut kolmessa eri joukkueessa. Alkukaudesta taitava keskikenttäpelaaja pelasi kahdessa FC Lahden Veikkausliigaottelussa. Sen jälkeen peliaika on jakautunut Kakkosessa pelaavan PK Keski-Uusimaan ja P20 SM-sarjaa tahkoavan FC Lahti Akatemia YJ:n riveissä.

Kekkonen siirtyy mielissään tuttuihin maisemiin.

–Tulen Kotkaan erittäin hyvillä fiiliksillä. Tuttu ympäristö ja osittain tutut pelaajat ja taustat, joten sopeutuminen on helpompaa verrattuna, jos olisi mennyt lainalle johonkin muuhun seuraan, Kekkonen sanoo.

Kekkonen tunnetaan taitavana keskikenttäpelaajana, joka pystyy rytmittämään peliä jakamalla peliä edistäviä syöttöjä. Kekkonen tavoittelee vastuullista roolia lainasopimuksensa aikana.
–Pelaaja haluaa tietenkin pelata mahdollisimman paljon. Mitään ei tule kuitenkaan ilmaiseksi ja kaikki pitää ansaita, mutta tavoittelen isoa roolia ja sitä kautta haluan auttaa joukkuetta, Kekkonen tuumaa.

Kekkonen on pelikelpoinen jo lauantaisessa kotiottelussa JJK:ta vastaan.

KTP–JJK. Lauantaina 21.7. kello 17 @ Arto Tolsa -areena. Tervetuloa!