Mauri Nikkari on poissa

By 13/12/20152015

Kotkalaisen jalkapalloilun ”suuri pieni mies” Mauri Nikkari on poissa. Hän kuoli äkillisesti kotonaan 24.11.2015. Nikkari oli syntynyt 15.9.1942.

Nikkari oli pieni varreltaan – aikuisiälläkin alle 170-senttinen – mutta suuri taidoiltaan. Ensimmäisen kerran hän löi nimensä valtakunnalliseenkin tietoisuuteen Suomen nuorten tekniikkamestaruuskilpailuissa Jyväskylässä 1956, jolloin heiveröinen poika Kotkasta teki vuorojaloillaponnauttelun uusiksi SE-lukemiksi 2254 suoritusta.

Taitokisaan kuului silloin jo muitakin osioita, eikä vanhempien juniorien seurassa Nikkarin kokonaistulos vielä riittänyt Suomen mestaruuteen. Kaksi vuotta myöhemmin Helsingissä sitten lykästi. Nikkari voitti 1958 SM-kultaa lajissa, johon ponnauttelun lisäksi kuuluivat 60 metrin juoksu, pujottelu ja pituuspotku.Huomionarvoista on, että Nikkarin Suomen ennätyksen jälkeen tekniikkakisojen sääntöjä muutettiin. Hyväksyttyyn suoritukseen riitti 240 ponnauttelua.

Jyväskylästä Nikkarin mieleen jäi tähän liittyen hauska sattumus.

– Olisin jatkanut SE:n tekoa pidempäänkin, mutta huoltajana matkassa ollut Tauno Parviainen sanoi minulle kesken kaiken, että ”lopeta jo, muuten myöhästymme junasta”, muisteli Nikkari vuonna 2007 julkaistun KTP:n 80-vuotishistoriikin sivuilla.

Nikkarin näppäryyteen oli järkeenkäypä selitys. Taidot olivat harjoittelun tulos, ja pallon kanssa leikittelyyn tarjoutui mahdollisuus aivan kotiovella. Nikkarin perhe näet asui Kotkan maauimalan kiinteistössä Urheilukeskuksen kupeessa. Ei edes viheriötä kuin silmäteräänsä vaalinut legendaarinen kentänhoitaja Väinö Heiskanen tohtinut hätistellä kaiket päivät kentällä viihtynyttä ”oman pihan poikaa” pois palloleikeistä.
Mauri Nikkari oli KTP:n jäsen 9-vuotiaasta. Hänen taidoilleen oli käyttöä myös myöhemmällä iällä. Miesten joukkueen peliasua Nikkari kantoi seitsemän kautta (1959–65). Niistä kolmena viimeisenä vuonna raitapaidat pelasi SM-sarjassa.

Nikkarin huippu-ura päättyi kovin nuorena, mutta lyhyessäkin ajassa hän ennätti osoittaa olevansa valtakunnan parhaimmistoa. Nikkari saavutti KTP:ssa Suomen cup-mestaruuden 1961 ja SM-pronssia -64. Suomea kotkalainen edusti neljässä nuorten maaottelussa.
Nikkarin aikalaisia oli muun muassa Arto Tolsa. Hän valmisteli tuolloin jo kansainvälistä läpimurtoa, ja monien mielestä Tolsan oli paljosta kiittäminen myös Nikkaria. Pieni pallojonglööri kun loi tilanteita, joista sitten Kotkan tykki pani vastustajan verkot töttörölle.

Mauri Nikkari työskenteli Kotkan satamassa nosturinkäyttäjänä. Joukkue- ja työtovereiden mieliin hän jää vaatimattomana miehenä, joka ei tehnyt itsestään suurta numeroa. Ehkä juuri siksi suuremmat kentät jäivät Nikkarilta valloittamatta.

(kuva:Askon Keräilyraha)

MATTI JÄRVINEN