Matsi-info: Kaikki valmista kotiavausta varten

By 12/05/20182018, Uutiset

KTP:n ensimmäinen kotiottelu tämän vuoden Ykkösessä lähestyy. Ensi maanantaina 14.5. Arto Tolsa -areenalle saapuu sarjanousijoiden kohtaamiseen helsinkiläinen Klubi 04. Ottelu käynnistyy kello 18.30.

 

Otteluun kannattaa tulla ajoissa, sillä paikan päälle odotetaan suurta yleisömäärää. Sääennusteiden mukaan ottelun alla lämpötila on vielä yli 20 asteen. Portit avataan tuntia ennen ottelun alkua ja janoisia katsojia hellitään uudella ravintolakatsomolla, joka on pääkatsomossa uimahallin puoleisin katsomonosa. Lisäksi jo perinteinen rinnepubi on valmiina palvelemaan asiakkaitaan.

 

Perheen pienimpiäkään ei ole unohdettu. Ottelutapahtuman yhteydessä Tolsan harjoituskentällä järjestetään lapsille ja nuorille liikunnallisia aktiviteetteja. Mukana on muun muassa pomppulinnarata, pallotutka, keppihevosrata ja muuta mielekästä tekemistä pientä korvausta vastaan. Tapahtuma-alue avautuu niin ikään tuntia ennen. Perinteisten ottelupalveluiden lisäksi paikan päälle tulee Teelusikka, josta voi ostaa maanmaistuvia vohveleita.

 

Jos et ole vielä lunastanut omaa kausikorttiasi, voi sen noutaa lippuluukulta. Irtolippujen hinnat ovat aikuisilta 15 / 13 euroa, alennusryhmiin kuuluvat 10 / 8 euroa, perhelippu, joka pitää sisällään kaksi aikuista ja kaksi lasta on 35 / 30 euroa. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät veloituksetta.

 

Tervetuloa nauttimaan paikan päälle jalkapallo-otteluun, jota on kehuttu ympäri maata yhdeksi Suomen parhaiten järjestetyistä ottelutapahtumista!

 

Lisää itse ottelusta tulossa ennakon muodossa sunnuntaina.

 

KTP­–Klubi maanantaina 14.5. kello 18.30 @ Arto Tolsa -areena.