Liivo Leetma KTP:n kakkosvalmentajaksi

Liivo Leetma tulee täyttämään Ossi Virran jättämät isot saappaat Argo Arbeiterin apuvalmentajana, tehden vuoden mittaisen sopimuksen KTP:n kanssa.

– Liivo oli Argon valinta apuvalmentajaksi, kun selvisi että Ossi Virta tullaan menettämään Käpylän Palloon, kommentoi seuran hallituksen Jukka Vilkki.

Leetma ei ole kotkalaisille vieras: mies pelasi kaudet 2005-2006 joukkueen riveissä ja on hyvin kannattajien muistoissa.

– Kotkaan on helppo tulla, koska tunnen kaupungin ja päävalmentaja on tuttu. Nämä myös olivat syitä, jotka helpottivat päätöstä, kommentoi Leetma.

Myöskään päävalmentaja Argo Arbeiterille ei uusi apuvalmentaja ole tuntematon, sillä jo vuosia sitten miehet pelasivat yhdessä Viron maajoukkueessa. Vuonna 1996 Liivo teki maajoukkuedebyyttinsä tullessaan 4 maalia Andorran verkkoon tehneen Argon tilalle.

Jokin Leetmassa selvästi jätti vaikutuksen Arbeiteriin, koska peliurien jälkeen kaksikko on tehnyt yhteistyötä useamman kauden ajan eri seuroissa yhteensä yli 110 pelissä.

– Liivo on itseäni taktisempi valmentaja, joka vahvistaa valmennustiimiä nyt Ossin lähdettyä. Tunsin Liivon jo pitkältä ajalta, mikä helpottaa aina yhteistyötä, Arbeiter kommentoi uutta apumiestään.

Apuvalmentajan roolissa paljon toiminut Leetma on myöskin kerännyt päävalmentajan paikalla kokemusta kotimaassaan. Viimeisimpänä Kalev Tallinnassa, jossa hän korvasi äkillisesti päävalmentaja Aleksandr Dmitrijevin Viron Liigan ensimmäisen kierroksen jälkeen. Leetma valmensi joukkuetta 21 peliä, kunnes hänetkin korvattiin.

Liivo palaa haastavaan ympäristöön, missä tavoitteena on pysyä Veikkausliigassa sekä tuoda edustukseen Kotkan omia kasvatteja.

– Liivo tulee keskittymään enemmän edustusjoukkueen toimintaan, mutta on myös jossain määrin mukana kehittämässä junioritoimintaa, Vilkki taustoittaa.

KTP toivottaa Liivo Leetman tervetulleeksi takaisin Kotkaan!