KTP:n joulukalenteri #16

By 16/12/20162016, Uutiset

KTP:n joulukalenteri esittelee tänä vuonna KTP:ssä, Kotkan TP:ssä ja FC KooTeePeessä pelanneita pelaajia vuosien ja vuosikymmenien takaa.

KTP:n joulukalenterin 16. luukusta paljastuu pelaaja, joka on kantanut peliurallaan junioreissa pitkään pelinumeroa 16, mutta kertaalleen samainen pelinumero on ollut käytössä myös edustusjoukkueessa. Pelaaja on Teemu Pukki, joka on syntynyt 29. maaliskuuta vuonna 1990.

Kotkan Nappuloista KTP:hen 12-vuotiaana siirtynyt Pukki pelasi ensimmäiset Veikkausliigaottelunsa vain 16-vuotiaana. Debyyttikausi poiki viisi pelattua ottelua ja valinnan Vuoden poikapelaajaksi Palloliiton toimesta. Liigakauden 2006 päättäneessä vierasottelussa FC Lahtea vastaan Pukki pääsi kiinni tehopisteisiin syöttämällä KooTeePeen kolmannen maalin.

Varsinainen läpilyönti tapahtui seuraavalla kaudella, kun Pukki pelasi peräti 24 ottelussa. Ensimmäisen liigaottelunsa hän teki jo 3. toukokuuta, kun hän onnistui ohittamaan FC Viikinkien maalivahdin Luis Fernandon. Maali on ensimmäinen 1990-luvulla syntyneen liigapelaajan tekemä.

Pukki siirtyi tammikuussa 2008 espanjalaisseura Sevillan riveihin, missä hän viihtyi kaikkiaan kahden kauden ajan. Tuon ajanjakson aikana Pukki pelasi yhden La Liga -ottelun. Valtaosa ajasta sujui kakkosjoukkue Sevilla Atleticon riveissä.

Elokuussa 2010 Pukki siirtyi HJK:n riveihin kolmen ja puolen vuoden mittaisella sopimuksella. HJK-debyytissään IFK Mariehamnia vastaan kotkalaiskärki onnistui heti maalinteossa. Hyökkääjän palkintokaappiin kertyi SM-kulta ja Suomen cupin hopea, kun HJK kaatui loppuottelussa …

Seuraavalla HJK-kaudellaan Pukki pelasi 17 liigaottelua viimeistellen 11 maalia. Kausi Veikkausliigassa päättyi Pukin osalta jo elokuussa hänen siirryttyään Schalken riveihin. Saksalaisseurassa Pukki viihtyi aina kauteen 2013–14 saakka, kun hän ennätti aloittaa kauden Schalken riveissä, kunne siirtyi Skotlantiin Celticin riveihin.

Kesken toisen Celtic-kauden Pukki siirtyi lainalle tanskalaisseura Bröndbyn riveihin. Viime vuodesta lähtien Pukki on ollut Bröndbyn vakituinen pelaaja. Kuluvalla kaudella Pukki on ollut koko Tanskan Superliigan paras maalintekijä 14 osumallaan, kun sarja vetäytyi hiljattain joulutauolle.