KTP:n 90-vuotisjuhlat ovat jo ovella

By 27/09/20172017, Uutiset

 

KTP:n 90-vuotisjuhlia vietetään kuluvan viikon lauantaina 30.9. Kotkan klubilla. Juhlat alkavat onnitteluiden vastaanottamisilla jo kello 15. Juhlagaala alkaa illallisella kello 18 ja kello 22 alkaa kaikille avoin iltajuhla.

 

–Korostetaan nyt vielä sen verran, että kaikki ovat tervetulleita tuomaan omat onnittelunsa. Niin seurat kuin yksityiset voivat tulla. Tarjolla on kahvia ja KTP-täytekakkua, juhlien seremoniamestari Pekka ”Uno” Tuhkanen sanoo.

 

Juhlagaalaan on ollut myytävissä pöytävarauksellisia paikkoja ja niitä onkin mennyt kaupaksi erinomaisesti. Tuhkanen kertoo, että vielä on kuitenkin saatavissa paikkoja illalliselle.

 

–Kellonajat voivat hieman joustaa, sillä päivällinen pääsee alkamaan noin kello 18, koska suurin osa ihmisistä saapuu paikan päälle suoraan KTP:n ottelusta. Tarkoituksena on kuitenkin, että bändi pääsee aloittamaan kymmenen aikaan ja silloin avautuu ovet myös kaikille halukkaille, Tuhkanen selventää.

 

Juhlien pukukoodiksi on mainittu tumma puku. Tuhkanen sanoo saavansa useita tiedusteluita naisten pukeutumisesta. Siihen hän antaa oivan vinkin.

 

–Siistit vaatteet riittävät eikä ketään olla ovelta käännyttämässä pois. Paljon kysellään, että voiko naisella olla pitkä iltapuku. Olen sanonut heille, että se on jopa toivottavaa, Tuhkanen hymähtää.