KTP:ssä halutaan kehittää eSports-toimintaa

By 10/08/20212021, Uutiset

Artikkeli on julkaistu alun perin KTP:n kausijulkaisussa 1/2021 keskiviikkona 7.7.2021

KTP:n eSports-toiminta sai alkusysäyksensä viime syksynä. KTP:n puolelta käynnistäjinä toimivat Juuso Tolsa ja Teemu Vihavainen. Ensimmäisissä otteluissa pelaamisesta vastasivat miesten edustusjoukkueeseen kuuluvat Antti Mäkijärvi ja Anttoni Huttunen. Toiminta laajeni täksi vuodeksi, kun KTP pääsi mukaan eFutisliigaan.

– Etsimme pelaajia ja löysimme lopulta Helsingistä lukioikäiset Elias ”eliasismyname” Koskisen ja Ali ”FinAli” Mozaffarin. He halusivat tulla mukaan, koska olimme heidän mukaansa lähettäneet lämminhenkisen kirjeen. Pelaajista oltiin myös toisissa seuroissa kiinnostuneita, KTP:n toimitusjohtaja Tomi Tolsa sanoo.

eFutisliiga-kausi sujui KTP:n osalta oppikokemuksia metsästäen, sillä yhdestäkään ottelusta ei vielä voittoa kertynyt. Tämä ei kuitenkaan lannistanut tunteita kotkalaisseurassa, vaan eSports-toimintaa halutaan viedä eteenpäin.

– Haluamme ehdottomasti kehittää toimintaamme eSportsin puolelle ja tehdä siitä yhden harrastettavan lajin seuran valikoimaan. Lisäksi haluamme kehittää sen valmennusta ja koko toimintaa. Meillä on ajatuksia, että tämän ympärille pystyisi rakentamaan myös liiketoimintamallin, Tolsa kertoo.

eSportsin kautta KTP ei olisi enää pelkästään kotkalainen tai eteläkymenlaaksolainen seura, vaan se tavoittaisi harrastajia ja seuraajia maailmanlaajuisesti.

– Haluamme vaikuttaa laajemmalla alueella ja eSports tavoittaa ihmisiä globaalisti. Tottahan toki jalkapallokin on maailmanlaajuinen laji, mutta tämä uusi laji antaa meille aivan uusia ulottuvuuksia toimintamme kehittämiseen. Tavoitteena on rakentaa pelaajapolku eSportsin puolelle, Tolsa kertoo.

– Korostan sitä, että haluamme olla tässä toiminnassa vastuullinen toimija ja samalla opettaa nuorille muutakin kuin pelkkää pelaamista. Haluamme tuoda esiin toiminnan hyviä puolia, eikä tämä ole niin mustavalkoista kuin monesti kuvitellaan, hän jatkaa.


Kuva: Miikka Pirinen, julkaistu alunperin Veikkauksen X-lehden artikkelissa