KTP juhannuksen viettoon 0-1 vierasvoitolla Oulusta – kyllä kelpaa täydet pisteet!

Kahdeksan kierrosta Ykköstä takana ja kaikki joukkueet on nyt kohdattu kertaalleen. Toinen kierros lähti käyntiin vieraspelillä Raatin stadionilla AC Oulua vastaan, jonka kanssa Ykkönen aloitettiin huhtikuun lopussa. Tuolloin Oulu haki 0-1 vierasvoitolla pisteet Kotkasta. Oululaisten kausi käynnistyi hyvin ensimmäisten neljän kierroksen osalta, mutta hyytyi hetkellisesti. Joukkue otti henkisesti tärkeän 0-3 vierasvoiton viime viikolla EIF:stä Tammisaaressa. KTP:n peli on ollut viimeiset pelit todella pahasti sekaisin, ja pääasiassa ongelmat kumuloituvat keskikentän haasteisiin. Onneksi siirtoikkuna aukeaa ensi viikolla, ja odotamme malttamattomina, millaisia vahvistuksia seura tulee hankkimaan Eerolan ja Lindforsin tueksi.

Kokoonpano oli pääsääntöisesti sama, mitä olemme tottuneet näkemään viimeiset kierrokset. Tärkeimpinä muutoksina Pahkasalo tiputettiin alemmas tukemaan keskikenttää, ja Ollilan tilalla oli Paavola vasemmassa laidassa.

Peli alkoi edellisestä peleistä valitettavan tutuksi tulleella potkiskeluna, mutta onneksi tämä selkeytyi nopeasti ja KTP sai luotua muutaman hyvän maalipaikan. KTP:n jakson paras paikka oli heti alkuun Pahkasalon syöksypusku, joka harmittavasti päätyi torjunnan kautta ylärimaan. Pelin hallinnalta KTP hallitsi hienoisesti ensimmäisellä jaksolla. Kotijoukkue oli liikkeellä yllättävän hitaalla tempolla, mikä sopi tänään KTP:n pelitapaan paremmin kuin mainiosti.

Tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Tauolta tullessa Oulu otti pallonhallinnassa aktiivisemman roolin, mutta KTP sai myös luotua muutamia todella hyviä paikkoja.  Ajassa 70’ Manel pääsi keskittämään Liikoselle boksiin, josta Liikonen jatkoi upeasti Mäkijärvelle, ja Mäkijärvi pääsi puskemaan Kotkalaiset 0-1 johtoon. Tästä maalista tulikin lopulta ainut maalimerkintä. Loppupelin kotkalaiset hieman peruuttelivat, ja Oulu sai luotua muutaman maalipaikan. Onneksi Jiri Kosken kauden ensimmäinen nollapeli osui tälle päivämäärälle ja oma maali pidettiin puhtaana.

KTP nappasi tärkeät pisteet oululaisilta ja tällä tuloksella kelpaa siirtyä juhannuksen viettoon.  KTP toivottaa kannattajille mukavaa juhannusta.

Pelit jatkuvat jo maanantaina kotipelillä Hakaa vastaan. Maanantaina nähdään Arto Tolsa Areenalla klo 18.30 ja kannustetaan kotijoukkueelle pisteet kotiin.

KTP: Koski, Manel, Voutilainen , Pahkasalo (90′ M. Kolsi) , Kurki,  Multanen, Eerola, Mäkijärvi, Paavola (85′ Ollila) , Liikonen (79’ Schwalenstöcker), Laitinen