KTP hankki johtajuutta


KTP ja Juuso Laitinen ovat päässeet yhteisymmärrykseen pelaajasopimuksesta, joka pitää sisällään loppukauden sekä koko ensi pelikauden. Laitinen on valmis liittymään välittömästi joukkueen vahvuuteen.

–Sopimuksen synnystä on tietenkin hyvät fiilikset. KTP:n kanssa sopimuksen tekeminen Ruotsista paluun jälkeen oli oikeastaan ainoa asia, jonka halusin. Odotan henkilökohtaisesti, että pääsen taas pelaamaan, sillä edellisestä ottelusta on ennättänyt kulua jo kuukausi. Haluan olla johtaja niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Haluan voittaa jokaisen pelin ja sitä haluan myös joukkuekavereiltani. Jokaista ottelua lähdetään voittamaan ja katsotaan sitten kauden jälkeen,
mille sijoille se riittää, Laitinen sanoo.

28-vuotias Laitisen pelipaikka luonnollisin pelipaikka on topparina, mutta Peli-Karhujen kasvatti on valmentajalle monikäyttöinen pelaaja, sillä häntä voi tarvittaessa peluuttaa myös laitapuolustajana tai keskikentän keskustassa. Kuluvalla kaudella Laitinen pelasi Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla
sarjatasolla division 1:ssa uumajalaisseura Team TG:n riveissä 14 ottelua viimeistellen yhden maalin.

–Ruotsissa oli vaikeaa oikeastaan alusta alkaen. Kentällä homma toimi, mutta kentän ulkopuolella taas ei. Jouduin stressaamaan asioista vähän liikaakin, ja vaikka se ei vaikuttanut pelaamiseeni, vaikutti se kaikkeen muuhun. Kun tässä on piakkoin tulossa perheenlisäystäkin, on tämä ratkaisu minulle ja perheelleni kaikista paras. Ratkaisu paluustani synnynkaupunkiini tehtiin perheeni vuoksi, jotta saataisiin rauhoitettua tilanne hetkeksi ja voisin keskittyä taas olennaiseen, Latinen
perustelee siirtoaan.

Viime kaudella Laitinen edusti Veikkausliigaseura PS Kemiä ollen joukkueensa ehdottomia johtohahmoja pelaten 30 ottelua. Viimeksi Laitinen nähtiin KTP:n sotisovassa vuonna 2016, jolloin hän liittyi joukkueeseen niin ikään keskikesällä ennättäen pelata 14 ottelussa.

–Ei tässä kahden vuoden aikana hirveästi olla muututtu pelaajana, mutta kokemusta on ainakin tullut lisää. Voittamisen halu on vain kasvanut iän myötä, Laitinen toteaa.

Laitinen on edustanut urallaan myös Viron pääsarjajoukkue FC Levadiaa ja Suomen Ykkösessä FC Jazzia. Kaikkiaan Ykköstä Laitinen on pelannut 86 ottelua, joissa hänen toimestaan maaliverkko on soinut kolme kertaa.

Seuraava kotipeli Arto Tolsa Areenalla maanantaina 6.8. klo 18:30, kun vastaan asettuu sarjajohtaja HIFK.