Hasse Kallström FC KTP:n myyntijohtajaksi

By 04/01/20212020, Uutiset

Hasse Kallström on aloittanut FC KTP:n myyntijohtajana vuoden 2021 alusta. Kotkalaisen jalkapalloilun kauppamiehenä hänen vahvuuksiaan ovat muun muassa paikallistuntemus, jalkapallotausta sekä mahtava kontaktiverkosto liike-elämässä ja urheilussa.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan noussut FC KTP panostaa talous-, myynti- ja markkinointiosaamiseen ja vahvistaa ”joukkuettaan” seuran toimistolla. FC KTP:n hallitus on kutsunut myyntijohtajakseen kotkalaistaustaisen ja pitkään liike-elämän sekä urheilun parissa työskennelleen Hasse Kallströmin.

Miesten joukkueemme nousi liigaan, ja rakennamme sitä koko ajan pääsarjakelpoiseksi. Siinä rinnalla meidän on saatava myös seuran taustaorganisaatio samalle tasolle, toteaa FC KTP:n puheenjohtaja Jukka Mustonen.

Kallström on mainio lisä tomistotiimiimme. Hänellä on paljon vahvuuksia, jotka sopivat FC KTP:lle. Hasse on syntyjään kotkalainen, eikä hän ole kadottanut juuriaan vuosien poissaolon jälkeenkään. Kallström on sisällä lajissa, sillä hänellä on jalkapallotaustan lisäksi vahva kokemus joukkueurheilun myynninjohtotehtävistä. Ja ennen kaikkea; Hassella on mahtavat verkostot, ja hän on tunnetusti hyvä neuvottelija, kehuu Mustonen.

Viimeksi Kallström on toiminut myyntijohtajana urheiluverkkokauppa Careca Sports Oy:ssä, jonka pääomistajia ovat Sami Hyypiä ja Petteri Koponen.

Hasse Kallström on todella innostunut FC KTP:n kutsusta lähteä mukaan vankistamaan ennestäänkin vahvaa kotkalaista instituutiota.

Lähdin aikanani Kotkasta liikkeelle ja nyt voin sanoa, että täällä ympyrä myös sulkeutuu. Kiitos tästä mahdollisuudesta, hehkuttaa Kallström.

FC KTP:n myynnin ja viestinnän taso ovat jo entuudestaankin huippuluokkaa, ja tarkoituksenani on kehittää seuran yhteistyökumppanitarjontaa yhdessä mediaryhmän kanssa, tiivistää Kallström, joka on aloittanut FC KTP:n palveluksessa virallisesti 1.1.2021.

Veikkausliiganousun varmistuttua FC KTP on hakenut julkisesti päätoimista toimitusjohtajaa.

Toimitusjohtaja rekrytointi etenee, ja kunhan valinta on tehty, on taustatiimin ”eturivi” kasassa, sanoo puheenjohtaja Jukka Mustonen ja viittaa mm. siihen, että seuran myynnissä ja markkinoinnissa jatkaa edelleen myös Jari-Pekka Gummerus.

Hasse Kallströmin työura urheilussa lyhyesti:

o Jokerimaailma Oy:n toimitusjohtaja 1997–1998, MyPan (Veikkausliiga) markkinointipäällikkö 1998–2000, Veikkausliigan ensimmäinen markkinointijohtaja 2000–2004, Sponsor Insight Finland Oy:n myyntijohtaja 2004–2009, FC Lahden toimitusjohtaja 2009–2010, Suomen jääkiekkoliitto, promoottori/uusasiakkaat, FC Lahden markkinointi- ja viestintäjohtaja 2012–2016, Lahden Pelicans, aluejohtaja pääkaupunkiseutu 2016–2019, Careca Sports Oy:n myyntijohtaja 2020.

TEKSTI: Matti Järvinen KUVA: Aholan Arkisto