Hartwallista FC KTP:n pääyhteistyökumppani

 

FC KTP nousi täksi kaudeksi jalkapallon Veikkausliigaan ja Oy Hartwall Ab seuran yhteistyökumppanina niin sanottuun raskaaseen sarjaan. Sopimus pääyhteistyökumppanin kanssa on sellainen, että molemmat siitä hyötyvät. KTP käy kauppaa Hartwallin tuotteilla, ja juomanvalmistajan tunnukset ovat esillä näkyvyyselementein eri yhteyksissä. KTP:n liigajoukkueeen peliasussa muun muassa on Hartwallin logo. Valokuvamallina tässä Matias Paavola. (KUVA: Mikko Mäkelä)

FC KTP ja Oy Hartwall Ab ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. Kotkalainen jalkapalloseura ja juoma-alan osakeyhtiö ovat toki toimineet yhdessä jo vuosia ennen tätäkin diiliä. Nyt päivitetty sopimus korostaakin toiminnan jatkuvuutta, sillä se ulottuu vuoteen 2023 asti.

Hartwall nousee KTP:n kumppanina niin sanottuun raskaaseen sarjaan. Seuralla on jo pääyhteistyökumppani-statuksella luokiteltavia paikallisia tai valtakunnantason yrityksiä rinnallaan kymmenkunta, ja uusia kumppanuuksia syntyy koko ajan.

Hartwallille KTP on luonteva yhteistyötaho, ja sopimus on sisällöltään sellainen, jossa molemmat osapuolet antavat mutta myös saavat.

Olemme olleet KTP:n matkassa toimimalla juomienvälittäjänä Arto Tolsa Areenalla, Cafe & Bar Kaks7:ssa Kotkan kauppatorilla, Meripäivillä sekä näkyvyyselementein näissä ja muissa kotkalaisseuran tapahtumissa. Olemme olleet tyytyväisiä KTP:n panokseen ja sen tarjoamaan näkyvyyteen, ja käsittääkseni seurakin on tyytyväinen meihin yhteistyön jatkuvuudesta päätellen, sanoo myyntiedustaja Leena Siekkinen Oy Hartwall Ab:stä.

FC KTP:n puheenjohtaja Jukka Mustonen vakuuttaa, että näin on.

Myyntilukumme erilaisissa tilaisuuksissa ovat merkittäviä. Sen on huomannut myös Hartwall, ja juomanvalmistaja arvostaa meitä. Vuosien yhteistyö on tehnyt Hartwallin väestä tuttua, ja heidän kanssaan on helppo asioida, kehuu Jukka Mustonen.

Koronapandemia on hallinnut viimeisen runsaan vuoden kaikkea elämänmenoa, ja se on jarruttanut myös urheiluseuran ja juomanvalmistajan kanssakäymistä.

Covid-19:n aikana juomamyynti on ollut vähäistä tapahtumien peruuntumisen sekä yleisökadon vuoksi. Joskus näistä vaikeistakin ajoista päästään yli, ja siksikin halusimme sopimuksen KTP:n kanssa jatkuvan keskeytyksettä, Leena Siekkinen tähdentää.

Jukka Mustonen on tästä kiitollinen. Veikkausliiganousun myötä meidän huomioarvomme nousee ja toivon mukaan myyntilukumme palaavat vähintäänkin entiselle tasolle, FC KTP:n puheenjohtaja toteaa.

Oy Hartwall Ab on yksi Suomen suurimmista juomanvalmistajista. Yrityksellä on pitkät perinteet, sillä se perustettiin jo vuonna 1836. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä, virvoitusjuomatehdas ja panimo Lahdessa sekä lähdevesipumppaamo Karijoella. Työntekijöitä eri pisteissä on yhteensä yli 600.

Kattavan valikoimamme kautta virkistämme koko Suomea. Juomia löytyy laidasta laitaa; vesiä, virvoitusjuomia, mehuja, kahvia, oluita, siidereitä, long drink -juomia sekä Hartwa-Traden viinejä ja muita alkoholeja, Leena Siekkinen listaa ja jatkaa: – Hartwall valmistaa kotimaisia tuotteita, ja monissa niistä on Avainlippu-merkki.

Myyntiedustaja Leena Siekkinen korostaa, että Hartwall edistää vastuullista juomakulttuuria ja pitää huolen siitä, että yhtiön juomat ja myös teot ovat hyviä.

Toimimme muun muassa Linnanmäen huvipuistosta vastaavan Lasten Päivän Säätiön kanssa yhteistyössä. Osallistuimme myös Uusi Lastensairaala -hankkeeseen vuonna 2017, ja yhtenä perustajista panoksemme sairaalalle oli miljoona euroa, kertoo Leena Siekkinen.

Omassa toiminnassaan vastuullinen haluaa olla myös KTP ja se näkyy mm. seuran ravintolabisneksessä.

Aikuisten juomat ovat tietystikin tuottoisia meille, mutta emme me pelkästään niiden varassa ratsasta. Tapahtumissamme löytyy kattavasti myös muita Hartwallin tuottamia juomia, vakuuttaa Jukka Mustonen.

Hartwall muutti vuosi sitten urheilusponsorointinsa strategiaa, ja puhumme alkoholittomien juomien puolesta. Uskon yhteistyömme KTP:n kanssa sujuvan hyvin jatkossakin, ja toivottavasti tuleva kausi tuo meille molemmille hienoja hetkiä urheilun parissa, Leena Siekkinen Hartwallilta toteaa.